Pekka Pouta lupaa Live Aid -konserttipäivälle aurinkoa: Viikon hienoin päivä!

04.06.2015 22:36 -

Novan aamu valmistautuu lauantain Live Aid -hyväntekeväisyyskonserttiin tekemällä lähetystä tämän viikon suorana Olympiastadionilta. Tuhannet konserttivieraat miettivät kuumeisesti yhtä asiaa: Millainen sää on lauantaina? MTV Uutisten meteorologi Pekka Poudalla on hyviä uutisia!

Kuuntele kaikki:

//

Pekka Pouta ja sääkoira-Sini. Lauantaiksi stadionille suht aurinkoista ja +18!

Posted by Novan aamu on 3. kesäkuuta 2015

— Kannattaa sään puolestä lähteä konserttiin. Se on viikon hienoin päivä. Sää ei ole liian kuuma, ylimmillään sellainen 18 astetta, Pouta lupaa.

— Stadikka on lämmin, joten päälle kesävaatteet. Sitten mukaan vaikka jokin lämpimämpi vaate, jonka saa päälle kun lähtee illalla kotiin. Lämpötila tippuu illalla 15...12 asteeseen.

Pekka Poudan mukaan sää on ihanteellinen konsertille. Olosuhteet ovat sopivasti kasassa. Aurinkoa ja toisaalta vilvoittavaa tuulta mereltä.

— Helsinkiin puhaltaa lauantaina vähän mereltä ja se pitää sateet loitolla. Sää on pääosin aurinkoista. Hieno kesäpäivä.

Pekka Pouta kehoittaa nauttimaan viikonlopun suhteellisen kuivista päivistä. Ensi viikolla sataa ja viilenee. Onneksi lämpöäkin on tulollaan.

— Kuun loppua kohden näyttäisi siltä, että päästäisiin sellaiseen perinteiseen kesäsäähän. Ensi viikko on sateisempi ja selvästi tavanomaista viileämpi. Sen jälkeen tulisi aika normaali kesäsää. 

Kilpailut

Uusimmat