Varustelekan Valtteri Lindholm: Ruotsissa ei ihan niin innoissaan pukeuduta armeijakamoihin

18.05.2015 16:30 -

Vuoden 2015 helsinkiläiseksi nuoreksi yrittäjäksi valittiin vantaalainen 33-vuotias Valtteri Lindholm. Armeijatavaraan erikoistuneen verkkokaupan perustanut Lindholm on omien sanojensa mukaan menestynyt myymällä suomalaiselle miehelle kelpaavaa rojua.

Katja Ståhlin perjantaisessa Seitsemän Oikein -ohjelman haastattelussa Novassa kuultiin Varustelekan perustajan Valtteri Lindholmin tarina.

Vuonna 2003 perustettua yritystään Lindholm vertaa "halpoihin krääsäkauppoihin", joskin Varustelekassa keskitytään moottorisahojen sijaan vaatteisiin ja tekstiileihin.

— Meijän kamat sopii ainakin suomalaiselle miehelle kaikkeen käyttöön, Lindholm toteaa.

Verkkokaupan laajentaminen ulkomaille ei ole sujunut ongelmitta, kun esimerkiksi Ruotsissa yrityksen Facebook-mainonta on estetty verkkokaupasta löytyvien puukkojen takia. Samaan aikaan mainontaa pystyy kuitenkin kohdentamaan erilaisille käyttäjäryhmille.

— Facebook seuraa käyttäjän toimintaa ja päättelee onko käyttäjä uusnatsi vai ei. Sitten mainostajat voivat mainostaa uusnatseille, Lindholm naurahtaa.

— Kokeilin laittaa nahkatakkeja ruotsalaisille uusnatseille ja kyllähän ne kaupaksi meni.

Lindholm joutui miettimään onko hän touhussaan hyvien puolella, mutta samaan aikaan hän halusi kokeilla onnistuuko hurja kokeilu. Normaalisti verkkokauppa myy varsin tavallisia vaatteita Ruotsiin.

Noin tunnin mittaisessa keskustelussa käytiin läpi armeijatavaran myymisestä koituneita viranomaisongelmia ja verkkokaupan värikästä historiaa.

Novan taajuudelta 15.5. tulleen haastattelun voit kuunnella kokonaisuudessaan alta:

Muokattu 18.5.2015 Varusteleka on perustettu 2003 eikä 2013, kuten jutussa aikaisemmin mainittiin.

Kilpailut

Uusimmat