Hobitti-viittaus ei huvittanut koulua – poika erotettiin sormus-uhkailun vuoksi

03.02.2015 16:23 -

Teksasilaisen ala-asteen oppilas erotettiin koulusta, kun tämä oli uhkaillut Taru sormusten herrasta - ja Hobitti-elokuvista tutulla ”Valtasormuksella” toista oppilasta. 

Yhdysvaltalainen 9-vuotias poika erotettiin teksasilaisesta ala-asteesta, koska tämä väitti pystyvänsä hävittämään toisen oppilaan sormuksensa avulla. Koulu tulkitsi pojan uhkailleen toista oppilasta ja erotti tämän määräajaksi, kertoo Daily Mail.

Samaisen aviisin mukaan pojan isä Jason Steward kertoi perheen katsoneen juuri erottamista edeltäneenä viikonloppuna Hobitti-elokuvatrilogian viimeisen osan Viiden armeijan taistelun, josta lapsi ilmeisesti imi vaikutteita. Koulun johto oli kertonut isälle, ettei koulu hyväksy minkäänlaisia uhkailuja – olivat ne sitten maagisia tai ei. 

Kuva: SF Film Finland Oy

(Radio Nova, Daily Mail) 

Kilpailut

Uusimmat