Minna pohtii osallistumista kuvataidekurssille, Kimmo on hoitanut Minnalle perunapellon Kaapelitehtaan yläkerrasta. Tänään puhutaan paljon vedestä, niin paljon, että vesiraja tulee vastaan.
Jos et vielä ole kokeillut kasvihuoneviljelyä, tässä viisi hyvää syytä aloittaa se vaikka jo tänä kesänä.
Valokuvaaja Sanna Vornanen halusi kuvasarjallaan osoittaa kiitokset sukupolville, jotka ovat omistaneet elämänsä suomalaiselle maataloudelle.
Yhdysvalloissa marijuanaa voi käyttää laillisesti jo monessa osavaltiossa. Niinpä myös kasvin viljelyala lisääntyi reilusti viime vuonna, kertoo Novan kirjeenvaihtaja Merja Laakso. 
Urbaaniviljely yleistyy Yhdysvalloissa vuosi vuodelta. New York on ollut edelläkävijä tässä asiassa, ja siellä sato on juuri korjattu talteen kerrostalojen katoilta ja tyhjiltä tonteilta. Yhdysvaltain kirjeenvaihtajamme Merja Laakso raportoi paikan päältä kaupunkiviljelyharrastuksen laajentumisesta.