Urbaaniviljely on kasvava buumi myös Yhdysvalloissa

11.11.2014 20:50 -

Urbaaniviljely yleistyy Yhdysvalloissa vuosi vuodelta. New York on ollut edelläkävijä tässä asiassa, ja siellä sato on juuri korjattu talteen kerrostalojen katoilta ja tyhjiltä tonteilta. Yhdysvaltain kirjeenvaihtajamme Merja Laakso raportoi paikan päältä kaupunkiviljelyharrastuksen laajentumisesta. 

Konttori-ohjelman Annika Metsäketo ja Sari Seppälä pirauttivat Radio Novan Yhdysvaltain kirjeenvaihtaja Merja Laaksolle ja selvittivät, miten lähi- ja luomuruokabuumi näkyy New Yorkissa. Tyhjät tontit ja takapihat ovat Laakson mukaan laitettu tuottavaan käyttöön yhä useammissa paikoissa. Myös kaupungin lupasysteemi on toimiva kaupunkiviljelyn suhteen, mutta kaikissa kaupungeissa näin ei vielä ole.

– Monissa muissa amerikkalaisissa suurkaupungeissa homma on vasta nyt pääsemässä vauhtiin ja järjestyssääntöjä ja lakeja muokataan niin, että kasvava viljelyinnostus tyhjillä tonteilla olisi mahdollisimman mutkatonta. Viljelijöiden määrä on noussut valtavasti, Laakso raportoi.

Monet viljelijät luovuttavat tuotteitaan ruokapankeille, vaikka useimmille urbaaniviljely on paremminkin harrastus kuin bisnes. Sekin on tosin muuttumassa, kunhan verolait ensin muuttuvat.

– Monet kirkot omistavat isoja tontteja, ja ne ovat antaneet reuna-alueet viljelijöiden käyttöön. Jotkut kirkon mailla viljelevät aktivistit valittavat, ettei heillä ole mahdollisuutta myydä runsasta satoaan, koska silloin tontti olisi kaupallisessa käytössä. Tontin omistajana kirkko saisi siinä tapauksessa 50 000 dollarin veromätkyt. Kaupunkiviljelijät siis lahjoittavat yleensä suuren osan satoaan, mutta jos he saisivat myydä satonsa niin satomäärä luultavasti kasvaisi merkittävästi, Laakso arvelee.

Miksi verolakien kaupunkiviljelyyn kannustava muutos ei miellytä kaikkia? Kuuntele Konttorin haastattelu alta!

Kuva: Shutterstock

(Radio Nova) 

Kilpailut

Uusimmat