Viimeinen kilpailija putosi ohjelmasta.
Radio Novan Kesäpäivän kuuntelijat kertovat, mistä löytyvät pikkuputiikkien helmet.
Kuva on otettu Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman kulisseista.
Uutta musiikkia julkaissut ja tänä vuonna täyttä kymppiä juhliva Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani keikkailee ahkerasti huhtikuun loppuun, jonka jälkeen kesällä odottaa täysi festarikattaus. Miten uusi 'Mä oon sun' syntyi ja millaisena lauluntekijänä Tuure näkee itsensä? Mikä on paras muisto 10-vuotisella uralla? Entä millaisia haaveita miehellä on tulevaisuudesta? Kuuntele koko haastattelu.
20 vuotta keikkaillut Juha Tapio on ilmoittanut jäävänsä tauolle vuonna 2020, mutta ennen taukoa luvassa on konsertti täydellä Hartwall Arenalla. Mitä ilta tuo tullessaan ja minkälaisia suunnitelmia artistilla on tauon ajaksi? Entä millaisia haaveita hänellä on tulevaisuuden suhteen? Kuuntele koko haastattelu.
Sunrise Avenue tarjoaa harvinaista herkkua suomalaisille faneilleen. Keväällä loppuunmyydylle Hartwall Arenalle esiintynyt Sunrise Avenue nähdään ensi kesänä stadionilla, Helsingin Telia 5G Areenalla! Mitä kaikkea on luvassa, kuuntele Samu Haberin koko haastattelu!
Parhaillaan kuudetta albumiaan työstävä Vesterinen Yhtyeineen julkaisi uuden Tummilla teillä -singlen viime perjantaina. Tummilla teillä käsittelee tekstissään yksinäisyyttä, syrjäytymistä ja toisista välittämistä. Mistä kappale sai alkunsa? Entä onko Tero Vesterinen itse kohdannut yksinäisyyttä? Kuuntele koko haastattelu.
Anssi ei halua Barbieta tyttärensä roolimalliksi yllättävästä syystä. Sen sijaan mies luottaa kasvatuksessa toiseen, hyvin erilaiseen klassikohahmoon.
Jääkiekkoilija Tommi Kovasen ura päättyi vuonna 2013 taklaukseen, jonka seurauksena hän sai myös aivovamman. Tästä alkoi taistelu, jota varjosti häpeä, yksinäisyys ja asioista vaikeneminen. Nyt Kovanen on kirjoittanut kokemuksistaan kirjan yhdessä Jenny Rostainin kanssa. Kuolemanlaakso on kertomus jääkiekkoilijan elämästä, taklausten ja aivovammojen seurauksista, mutta myös rohkeudesta ja selviytymisestä. Mikä sai Kovasen loppujen lopuksi kirjoittamaan kokemuksistaan kirjan? Entä mitä rankan tarinan uudelleen läpikäyminen vaati? Kuuntele koko haastattelu.