Kuva: Shutterstock

Mietitkö, mihin poiketa maakuntamatkalla? Radiokuuntelijat kertovat pikkuputiikeista parhaat

07.06.2021 22:45 - Roy Kokkonen

Radio Novan Kesäpäivän kuuntelijat kertovat, mistä löytyvät pikkuputiikkien helmet.

Kesälomakausi on alkanut, ja tänä vuonna kannattaa panostaa matkailuun kotimaassa. Suomen mökkipaikkakunnilta ja maakuntakeskuksista löytyy toinen toistaan viehättävämpiä pikkuputiikkeja, jotka ovat poikkeamisen arvoisia.

Tytti Kiviharjun juontamassa Radio Novan Kesäpäivässä kuullaan parhaita paikkoja Suomesta. Tällä kertaa puheenaiheena olivat parhaat pikkuputiikit.

Alta näet kuuntelijoiden vinkkaamat pikkuputiikkien helmet!

"Isontuvan Jäätelön tilamyymälä Pöytyän Karinaisissa! Täyteläistä tilajäätelöä nautiskellessa voi katsella pikkuvasikoita sekä perinnebiotoopilla käyskenteleviä lehmiä. Tilapuodista löytyy myös oman tilan luonnonkosmetikkaa", kertoo Ville.

"Pikkuputiikeista vahva suositus Lahden matkustajasataman käsityökauppa Ulpukalle. Kauniita käsitöitä upeassa miljöössä!" vinkkaa Anni.

"Elimäellä Mustilan viini. Kotitilan viinien lisäksi mehuja, limua, hilloja, hyytelöitä ynnä muita herkkuja. Samalla vierailu Mustilan Arboretumiin!" sanoo Sari.

"Tallipiha Tampereella on ihan must. Löytyy suklaapuoti ja muita ihania pikkupuoteja", kertoo Miia.

"Unelmien Putiikki, Kalajoki Hiekkasärkät. Ihana pieni vaateputiikki merellisessä ympäristössä. Palvelu ja vaatteet numero one", vinkkaa Silpa.

"Pikkuputiikeista tahdon ehdottomasti nostaa Oriveden keskustasta löytyvän melko tuoreen lankaliikkeen: Onnenlankamoinen. Tuotteet ovat laadukkaita ja myymälässä on ihana tunnelma. Liikettä pitää nuori, asiantunteva nainen, joka tuntee oman alansa uusimmat villitykset. Hänen kanssaan on ihana jutella. Liikkeessä asiointi olisi hieno teeman mukainen kruunu, kun tekisi kesäretken Orivedelle, suomen villasukkapääkaupunkiin!" vihjaa Kaisa.

"Savon tarviketalo Nilsiässä. ihana pikku putiikki. Kuin olisi tavarataivaassa. Harmittaa kun tänä kesänä ei pääse", sanoo Pekka ja kertoo olevansa kesän vakioasiakas.

"A'la Talli Ruotsinpyhtään Ruukissa. Aivan ihan putiikki, jossa myynnissä kaikkea ihanaa käsintehtyä. Ruukki kaiken kaikkiaan on upea paikka. Vahva suositus!" vinkkaa Minna.

"Kouvolan Kuusankosken Taideruukilla upeassa vanhassa tehdasmiljöössä on valtava määrä ihastuttavia pikkuputiikkeja ja käsityöläisiä! Ehdottomasti vierailun arvoinen. Ruukin puodista saa käsitöitä ja lähituotettuja elintarvikkeita, sen ohessa toimii myös Vintage Frilla, lisäksi Taideruukilla toimii myös Little Bit Design korumyymälä ja työhuone. Tässä vain muutama esimerkki. Taideruukilla on lisäksi kahvila, paljon taidetta ja vaihtuvia näyttelyitä sekä esiintyjiä silloin tällöin. Parasta on, ettei ole sisäänpääsyä! Kiva vierailukohde kesälläkin, vaikka on ympärivuotisesti auki", sanoo Hanna.

Lue myös: Radio Novan juontajakastiin muutoksia - Esko Eerikäisen juontajapariksi Suvi Hartlin

Lue myös: Niina Backman ja Anssi Honkanen joutuivat myrskyn silmään aloittaessaan yhteisen radioshow'n - pian kaikki kääntyi päälaelleen

Kilpailut

Uusimmat