Tunneli tulee olemaan suunnattu vain kevyelle liikenteelle.
Radio Novan Aamussa käsitellään Laihialaisten kiihkeästi harrastamaa lajia eli nuukailua. Kimmo haluaa tehdä oodin todellisille työn sankareille ja Minna puolestaan miettii pitäisikö juhannuksena mökillä ollessaan vaan antautua kerralla, kuuntele iltapalat tästä!
Minna muistelee Master Chef -matkaansa ja Markus kyselee Kimmolta sekä Minnalta minkälaista on asua teinien kanssa. Millä tavalla Kimmo ja Markus luovat arkeensa tunnelmaa?
Radio Novan Päivässä etsittiin erilaisia mielihyvän kohteita. Korson rollaattoriparkki-tyyppien innoittamina kyseltiin eri paikkakuntien tunnetuista henkilöistä. Niinan rikkinäiset housut ja kellon aikojen kertominen aiheuttivat hilpeyttä kuulijoiden keskuudessa. Kuuntele kooste tästä!
Radio Novan Päivässä vietetään hyvän olon viikkoa, ja tänään tutustuttiin tunnevyöhyketerapiaan. Niina Backmanin haastattelussa tunnevyöhyketerapeutti, homeopaatti Aili Havre-Nieminen.
Erikoista vinkkiä kehutaan kovasti TikTok-palvelussa.
Ensimmäinen askel kierteen katkaisemiseen on se, että opit tunnistamaan mihin aikaan päivästä napostelu on yleensä pahimmillaan.
Ystävien kanssa vietetty leffailta nostalgisimpien jouluelokuvien parissa virittää joulutunnelmaan nopeasti.
Stressisyöminen liittyy tunteisiin ja sillä on harvoin tekemistä todellisen nälän kanssa.
Eräs suurimmista hälytysmerkeistä on se, että omista tunteista kumppanille puhuminen on vaikeaa. Myös yhteinen laatuaika on saattanut vähentyä.
Yksinäisyydestä kärsviä saattaa viettää mielellään pitkiä aikoja kuumassa suihkussa tai katselee usein televisiosarjoja pitkiä aikoja putkeen.
Nyt poseerataan niin, että jalkojen väliin jää rako.
Muutamasta asiasta voi helposti selvitää, onko välillänne todella kemiaa.
Tummat seinät ja valosarjat luovat nopeasti kodikasta tunnelmaa. Myös verhojen käyttäminen muuallakin kuin ikkunoissa on edullinen sisustusratkaisu.
Ihmiset saavat suunnatonta nautintoa hyvinkin yksinkertaisista asioista.
Yksi lause voi kerto paljon.