Samalla yhtye toteutti nuoren miehen pitkäaikaisen haaveen.
Mies kertoi äidin hankkineen suomalaistyylisen saunan omaan, Kaliforniassa sijaitsevaan asuntoonsa.
Osissa rakentaminen kadotti miehen mielestä kosketuspinnan kappaleisiin.
Yhtyeen helmikuussa peruttu konsertti järjestetään huomenna Hartwall Arenalla.
Vuonna 2009 Mr. Brightside äänestettiin myös vuosikymmennen parhaaksi kappaleeksi.
Wonderful Wonderful -maailmankiertue saapuu Suomeen ensi vuoden helmikuussa.
The Desired Effect -nimisen albumin ensimmäinen sinkku Can’t Deny My Love on saanut loistavat arvostelut musiikkimedioissa maailmanlaajuisesti.
Yhdysvaltalainen rock-yhtye The Killers julkaisee uransa ensimmäisen kokoelma-albumin Direct Hits 11. marraskuuta. Kokoelmalevy pitää sisällään yhtyeen suurimmat hitit, sekä kaksi kokonaan uutta kappaletta Just Another Girl ja Shot At The Night.
The Killersin I Feel It In My Bones -kappale ei noudata kovinkaan perinteistä kaavaa, vaan on hauskaa vaihtelua vanhoille joululauluille.
The Killers saapuu keväällä Suomeen. Tänä syksynä uuden albuminsa Battle Bornin julkaissut yhdysvaltalaisyhtye esiintyy Hartwall Areenalla, Helsingissä tiistaina 26. helmikuuta.