Kuva: Getty Images

The Killers -rumpali odottaa huomista keikkaa innolla: Toivoo lämpimän sään näkyvän ihmisissä

23.07.2018 15:15 - Elisa Jalasjoki

Yhtyeen helmikuussa peruttu konsertti järjestetään huomenna Hartwall Arenalla.

Lähes puoli vuotta kestänyt odotus palkitaan vihdoin huomenna, kun alunperin jo helmikuussa Suomeen odotettu The Killers saapuu Hartwall Arenalle. Palkitun yhtyeen on tarkoitus aloittaa konserttinsa yhdeksältä illalla. 

Bändin rumpali Ronald "Ronnie" Vannucci, 42, kertoo Voice.fi:n haastattelussa odottavansa keikkaa innolla. Erityisen innoissaan mies kertoo olevansa kuitenkin lämpimistä keleistä, jotka ovat hellineet Suomea viime viikkoina. 

- Aina aiemmin kun olemme olleet Suomessa, on ollut todella kylmä. Uskonkin, että lämmin sää vaikuttaa ihmisten asenteisiin ja mielialoihin. Ihmisillä on hauskaa auringossa, Vannucci intoilee. 

Minkäänlaisia paljastuksia tulevasta keikasta mies ei kuitenkaan kerro. Kysymyksen siitä, mitä huomiselta voidaan odottaa, hän kokee hankalaksi. 

- Tuo on aina vaikea kysymys, sillä en halua kuulostaa myyntimieheltä, Vannucci pohtii. 

- Sanoisinkin niin, että nykypäivänä, kun internetin ja muiden sosiaalisten medioiden käyttö on niin helppoa, niin tutkisin ensin sieltä mitä olemme viime aikoina tehneet, tulisin sitten keikalle - ja toivottavasti lähtisin sieltä yhtä mahtavaa kokemusta rikkaampana, hän tuumaa lopulta. 

Muutaman kerran Suomessa aiemminkin vieraillut mies muistelee aiempia vierailukertojaan lämmöllä. Hän kertoo nauttineensa olostaan, sekä saaneen myös muutamia ystäviä. Eritoten miehen mieleen ovat jääneet vierailut erilaisissa rock-baareissa. 

- Muistan, että minulla oli todella hauskaa, hän kertoo. 

Lue myös: The Killersin hittikappale on pysynyt listoilla jo 14 vuoden ajan - arvaatko mikä?

Kilpailut

Uusimmat