Kuinka teinit pukeutuivat vuonna 1920?
Novan Aamussa perehdytään teinien some-käyttäytymiseen ja päiväkoti-ikäisten lasten toimintaan. Aki pohtii väärin käytettyjä lempinimiä ja Minna jakaa viikonlopun herkullisimmat reseptit yhdessä tuottaja Markuksen kanssa!
Niinan lapsi häpeää olla liikkeellä äitinsä kanssa. No, joskus siihen on ihan syytäkin! Kuuntele pätkä tästä.
Monen elämässä tulee eteen se aika, kun on omille lapsilleen nolointa maailmassa. Se hetki on nyt tullut Niinalle ja hänen miehelleen – ja Anssi ymmärtää Niinan teiniä.
Keskustelunaiheeksi nousee teinislangi ja Akia ahdistaa kun hän ei ymmärrä "goalsien" ja "lamejen" päälle. Onneksi on Minna, Petra ja Google jotka auttavat Akia pinteessä. Luvassa myös Salkkarikatsaus ja jaksojen huvittavat nimet saavat Akin ja Minnan kirjaimellisesti kuivumaan. Kuuntelemalla nappaat myös vinkit tippaamiseen tulevia reissuja varten!
Niina ja Janne Virtanen keskustelevat lasten kasvatuksesta ja siitä, millaisia epämiellyttäviä tehtäviä lapselta kuuluu vaatia. Kaksikko heijastelee omaa kokemustaan ja katsahtaa myös Kodin Kuvalehden haastatteleman lastenpsykiatri Jari Sinkkosen lausuntoihin.
Ainoastaan Snapchatin kehittäjät ovat kommentoineet ilmiötä.
Yli puolet kiusaamista kokeneista nuorista tahtoo muuttaa ulkonäköään, selviää tuoreesta brittikyselystä.
Kaksi nuorta naista jakoivat Twitterissä kuvan humalassa saadusta päähänpistoksestaan.
Anssi ja Niina kävivät tänään läpi teinien käyttämää sanastoa, jota ei välttämättä vanhempi ymmärrä.
Biisien lyriikat eivät miellyttäneet äitiä, joka huolestui musiikin vaikutuksista poikansa mielenterveyteen.
Buzzfeed näytti kahdeksalle teini-ikäiselle musiikkivideoita 90-luvulta. Heidän rektionsa olivat korvaamattomia.
Teinitähti Robin esiintyy kahdessa suuressa konsertissa kesäkuussa ja elokuussa Riihimäellä ja Turussa.
Nykyteinit näyttävät voimansa Helsingissä perjantaina, kun megatähti Justin Bieber saapuu konsertoimaan vihdoin Suomeen. Bieberiä lämmittelee Robin, joten luvassa on todellinen teinien joukkohysteriapäivä.
Vuonna 2012 kahdella julkaisullaan yli 200.000 levyä myynyt Robin nousi hetkessä tuntemattomuudesta koko kansan tietoisuuteen. Nyt tarina saa jatkoa.
Teinitähti Robin on kaikkien aikojen nuorin yli 100 000 albumia myynyt artisti Suomessa.