Susan Boyle häikäisi kaikki musikaalitulkinnallaan.
Laulajasensaatio Susan Boyle on paljastanut kärsivänsä synnynnäisestä neurologisesta poikkeavuudesta, jota kutsutaan Aspergerin oireyhtymäksi (Aspergerin syndrooma). Tähti kertoi asiasta The Guardianin haastattelussa.
Laulajasensaatio Susan Boyle on julkaissut musiikkivideon hyväntekeväisyyssingleensä, jossa hän duetoi Elviksen kanssa.
The Britain's Got Talent -ohjelmasta koko maailman tietoisuuteen noussut Susan Boyle julkaisee Home for Christmas -albumin marraskuussa.
Britannian talent (Britain’s Got Talent) -ohjelmasta vuonna 2009 maailmanmaineeseen noussut laulaja Susan Boyle osaa nauttia elämästään.
Muutama vuosi sitten Talent-ohjelman kautta julkisuuteen nousi Susan Boyle. Laulajan tarina noususta ryysyistä rikkauksiin maailmanlaajuiseksi ilmiöksi Talent -ohjelman kautta on jo varmasti tullut tutuksi kaikille.
Pikkukylän kummajaisesta maailmanluokan tähdeksi. Kuulostaa elokuvalta, eikö totta? Nyt sellainen tehdään Susan Boylen elämästä, joka on kuin suoraan satukirjasta.
Yli 18 miljoonaa albumia myynyt Talent-tähti Susan Boyle julkaisee uuden levyn marraskuussa. Tällä kertaa laulajatar tulkitsee suosittuja hittejä elokuvista ja näyttämöiltä.
Monet musiikin megatähdet ovat aloittaneet uransa eri kyky-kilpailuista televisiossa. Suurimmat tähdet ovat löytyneet lähes poikkeuksetta Britanniasta ja Yhdysvalloista.
Britannian tunnetuin Talent-voittaja Susan Boyle on saanut yhden vastaiskun suunnitteilla olevaan suurmusikaaliin. Madonna ei halunnut kappalettaan mukaan teokseen.
50-vuotta täyttävä supertähti Susan Boyle oli vielä täysin tuntematon suuruus kolme vuotta sitten.