Tosi-tv-ohjelmasta jättiomaisuuden kahminut laulaja hemmottelee itseään - Swarovskin kristallit varpaisiin

18.02.2013 21:36 -

Britannian talent (Britain’s Got Talent) -ohjelmasta vuonna 2009 maailmanmaineeseen noussut laulaja Susan Boyle osaa nauttia elämästään.

Tähti asuu edelleen suurimmaksi osaksi vanhassa kodissaan Skotlannissa, jossa häntä ympäröivät tutut paikat ja ihmiset.

Nykyään tähti osaa hemmottelee itseään. Susan Boyle esitteli paikallisessa pubissa tuttavailleen varpaitaan, joiden kynsiin hän on antanut laittaa aitoja Swarovskin kristalleja.

Reilun kahden tunnin projektissa varpaisiin liimataan yksitellen jopa 500 kristallia. Halpaa puuhaa koristelu ei ole, sillä se kustantaa kertaheitolla reilut 80 euroa (noin 70 puntaa).

Katso kuva (The Sun)

Samaa koristelua suosivat monet tähdet, kuten Holly Willoughby, Amy Childs ja Katy Perry.

Susan Boyle on tahkonut itselleen melkoisen omaisuuden muutamassa vuodessa. Hän on tuoreessa selvityksessä Britannian rikkain tosi-tv-ohjelman -kisailija reilun 25,6 miljoonan euron omaisuudellaan.

Susan Boyle on kertonut, että hän on käyttänyt rahojaan muun muassa timantteihin ja hajuvesiin. Tähti omistaa 37 pulloa eri hajuvesiä ja on heikkona Tiffanyn kalliisiin koruihin.

- Rakastan hajuvesiä. Pidän myös lohesta, sushista ja pihveistä.

Kysyttäessä, miltä hänestä tuntuu nykyään kun ei tarvitse murehtia raha-asioita, Boyle vastaa:

- Se tuntuu hyvältä, mutta minulla on ihan liikaa sitä nykyään.

Yksi asia, mitä laulaja ei voi saada tuloistaan huolimatta on kissa.

- Haluaisin kissan, mutta olen pois kotoa liikaa.

Asiasta uutisoi The Sun -sivuillaan.

Kilpailut

Uusimmat