Sini Sabotage nousi julkisuuteen vuonna 2013 Levikset repee -hitillään.
Sabotagen petikumppani päästi suustaan jotain, mitä artisti ei olisi todellakaan halunnut kuulla.
Räppäri kertoo, että Veitola kommentoi hänen esiintymistään Tähdet, tähdet -ohjelmassa vuosia sitten tavalla, joka sai hänet järkyttymään.
Sabotage on luonut uusia vaatekokonaisuuksia esimerkiksi vanhoista sohvanpäällisistä.
Sini Sabotage muistelee vuosien takaista kokemusta Cheers to Ugly Me -podcastissaan.
Sini Sabotage toivoo saavansa kokea olevansa arvostettu taiteilijana.
Sini Sabotage toimi tuomarina Idolsissa vuonna 2013.
Voice.fi kysyi Sini Sabotagelta, houkuttelisiko häntä edelleen deittailla yhdysvaltalaista koomikkoa.
Sini Sabotagen ja Sergey Hilmanin podcast syntyi koronapandemian haasteiden jälkeen samppanjalasin äärellä.
Sini-koiralla on Instagramissa lähes 10 000 seuraajaa.
Sini Sabotage kertoo olevansa onnellinen, että kolmen vuoden nettikiusaaminen sai viimeinkin päätöksensä.
Iholla-sarjan uudella tuotantokaudella mukana oleva Sabotage tuli tunnetuksi suomalaisille vuonna 2013 hitillään Levikset repee.
Levyn ensimmäinen single on Kyösti Salokorven ja Jaakko Salovaaran säveltämä ja tuottama Lue mun huulilta feat. Goucci.
Tähdet, tähdet -ohjelmaa ei nähdä tulevana sunnuntaina 19. huhtikuuta. Syynä tähän ovat eduskuntavaalit ja niihin liittyvät tuloslähetykset. Ohjelma nähdään jälleen sunnuntaina 26. huhtikuuta.
Nettisivusto Youtuben tämän vuoden katsotuin musiikkivideo Suomessa on ainakin toistaiseksi räppäri Cheekin video Timantit on ikuisia. 
Sini Sabotage julkaisee odotetun 22 neliöö -albuminsa 5. joulukuuta. DJ PP:n tuottamalla levyllä vierailevat muun muassa Kari Tapiiri, Asa ja Gaselleista tuttu Hätä-Miikka.