Olympialaishengessä Esko ja Suvi pohtivat urheilua ja sen luomia yllättäviä tilanteita, joissa reaktiot ovat yllättäneet jopa reagoijan itsensä. Sen lisäksi mietitään ratkaisua potkujen jälkeiseen aikaan, miten siitä tilanteesta kannattaa lähteä eteenpäin. Esko on myös laajentanut maustevalikoimaansa Hans Välimäen suosituksesta, kun suvi luottaa klassikon voimaan.
Yksinkertaiset vinkit tekevät ruuanlaitosta nopeampaa ja helpompaa.
Tänä vuonna keittiön kaapeista löytyy muun muassa kaktusta, siemenistä tehtyä voita ja rumaa ruokaa.
Reseptejä ei aina tarvitse noudattaa tarkasti, sillä sillon voit pilata itseltäsi uuden herkkureseptin löytymisen.
Vuosien työn tuloksena on syntynyt uusi lajike, jolla riittää varmasti kysyntää.
Kovan voin leikkaaminen on hankalaa, mutta onneksi voin saa pehmitettyä nokkelalla keinolla.
Pataruokien tähteet hyödyntää helposti esimerkiksi piiraissa.