Vikaa yritetään korjata parhaillaan.
Kolmelta suurelta ruokakauppaketjulta kysyttiin, millaiset tuotteet suomalaisilla yleensä jäävät kauppojen hyllyyn.
Radio Novan Päivässä Niina sekä tuottaja-Nea saivat haasteen kuulijalta. Nykyajan reissuvihkoon päätyy tänä päivänä enemmän tietoa kuin ehkä vanhemmat tarvitsisivat ja heräteostosten hyödyllisyys jakaa mielipiteitä. Viikolla saatiin myös odottaa jännittävää perheuutista Niinaan liittyen.
Suvi saa Thaimaan matkalleen yllättäen lisää matkakumppaneita. Ei, Esko ei lähde Suvin seuraksi, vaikka miehellä tuntuukin olevan ostohousut jalassa. Hän kuulostaa ostavan kaiken mitä tarjotaan autosta alkaen. Kaverin puolesta kysellään vessa-asioiden vaikutuksesta romantiikkaan, minkälaisia neuvoja Suvi, Esko ja kuuntelijat antavat tähän?
Anssin ollessa lomalla Niina teki hölmöjä ostoksia. Kuka seikkailee öisin ja kuka höpöttelee omiaan? Juhliiko nimpparisankari nimipäiviään ja millä nimellä?
On monta hyvää syytä, miksi jouluun tuloon kannattaa valmistautua hyvissä ajoin.
Hansu kertoi ryöstöstä, joka tapahtui huulilla, mutta Anssi kyseenalaisti varkauden täysin!
Ennen vaatteen ostamista on hyvä tarkastaa, millä tavalla huollat vaatekappaletta oikein.
Laadukkaista ja lämpimistä talvivaatteista sekä hyvästä tyynystä ei tulisi koskaan tinkiä.
Asiantuntijoiden mukaan kannattaa kirjoittaa ylös, miltä sinusta tuntuu ennen ostosta ja ostoksen jälkeen.
Helpoin keino syödä terveellisesti on pitää huoli siitä, että ympäriltä löytyy aina terveellistä ruokaa.
Anssi ja Niina pohtivat tänään Radio Novan Iltapäivässä, mitä kaikkea ihmisestä voi päätellä pelkkien ruokaostosten perusteella.
Koreassa eräs kauppa on lanseerannut erilliset ostoskorit niille, jotka toivovat saavansa henkilökunnan apua ja niille, jotka haluavat hoitaa shoppailunsa rauhassa.
Kuvagalleria summaa yhden suurimmista koetinkivistä tavallisten miesten elämässä, eli oman kumppanin kanssa shoppailun.
Paikallisten suunnittelijoiden luomuksia voi etsiä Tallinnan design-liikkeistä.
MTV:N kirjeenvaihtaja Tomi Hinkkanen kertoi Radio Novalle, että siinä missä Suomessa on jo löysätty kaasua joulushoppailujen suhteen, oli Los Angelesissa maanantaina vielä täysi "show" päällä.