DJ Aki L vie Minnan ja Radio Novan aamun vuoteen -96. Minna sekä tuottaja Markus muistuttavat Akia hänen toistuvista töppäyksistään äänitteiden muodossa. Mikä on syy Akin läppärin katoamiseen ja miltä se Minna nyt tuoksuikaan?
Novan aamun kokema eilinen vaaratilanne nostattaa tunteet pintaan. Minna on huomannut Akissa huolta herättäviä piirteitä ja Aki miettii small talkkia. Ramppa kalkattaa ja kullin luikaus, mistä näissä on kyse? Se selviää kuuntelemalla.
Herra Pörrin antibioottikuuri aiheuttaa aikamoisia erityisjärjestelyjä ja Anssi ei kärsi ainoastaan huonosta kasvomuistista, myös nimet tuntuvat hieman sekoittuvan... Jos netistä saisi tilata hännän, tilaisitko? Niina haluasi pörheän.
Jos yrität suorittaa useita asioita arjessasi jatkuvasti yhtä aikaa, saatat huomata, että myös muistisi on alkanut viime aikoina pätkiä.
Liiallisella sokerin syönnillä on todettu olevan erittäin haitallisia vaikutuksia terveyteen.
Niinan muistikikka, olkaa hyvät!
Joskus muisti pettää pahemman kerran, mutta tilanteille voi usein nauraa jälkikäteen.
Millaisia eri tapoja on asioiden muistamiseen? Tästä puhuttiin lähetyksessä.
Televisio tulisi aina sammuttaa ennen unille käymistä.
Yliopistotutkimus osoitti, että esimerkiksi joogaaminen tekee hyvää muistille.
Muististakin tulisi pitää huolta.
Esimerkiksi tunnemuistin hyödyntäminen voi helpottaa myös arkipäiväisten asioiden muistamista.
Perjantaiaamulla kävi arvovaltaisia vieraita, kun Sompion koulun 2 A -musiikkiluokan tonttukuorolaiset toivat lauluillaan joulutunnelmaa. Mutta minkälaisia bisneksiä Akilla oli kuorolaisten kanssa ja miten se liittyi Minnaan? Mitä kaikkea murentunut joulumuistio pitää sisällään? Entä mitä tapahtui, kun isit yllytettiin vesiliukumäkeen? Kuuntele aamun parhaat palat.
Uusi tutkimus todisti, että päivittäiset kasvikset kannattaa syödä.
Uudessa Aivovoimaa-kirjassa käsitellään liikunnan vaikutusta aivoihin. Kirja rohkaisee jokaista liikkumaan edes vähän päivän aikana.
Osa ihmisistä tuntuu olevan taipuvaisia eksymään helposti. Tutkimuksen mukaan se voi kuitenkin olla myös ensimmäinen merkki tietystä sairaudesta.