The Rasmus ja Metallica soittivat samoilla festareilla Etelä-Afrikassa.
The Rasmus ja Metallica soittivat samoilla festareilla Etelä-Afrikassa.
Ulrich onnittelee kuvatekstissä voittoa.
Metallica lahjoitti 55 000 euroa suomalaiselle Hope Ry:lle.
Mustajärvi kertoo, että on itse vetänyt kyseisen kappaleen Moskovassa kolmena iltana venäjäksi.
Viime vuonna Metallica lahjoitti 25 000 euroa Hurstin Apu -järjestölle.
Metallica esitti Hassisen koneen hitin viimeviikkoisella Suomen-keikallaan.
Minnan sporttivartissa on ketsuppipullo auki ja Aki haaveilee bändin perustamisesta. Mutta oliko pallo mennyt koloon?
Netissä leviää video, jossa kaikkien tuntemia pop-biisejä versioidaan Metallican tyyliin.
Slipknotin Corey Taylor paheksuu tapaa, jolla Metallicaa kohdeltiin Grammy-gaalassa.
Uusi Metallica-albumi on tulossa, ainakin mikäli yhtyeen nokkamieheen James Hetfieldiin on uskominen. 
Mikäli tuoreiden Metallica-keikkojen fiilistely kiinnostaa, siihen tarjoutuu nyt mahdollisuus.
Eurooppaa kiertävä Sonisphere Festival rantautuu Helsingin Hietaniemen uimarannalle tänään.
Englannissa pidettävä jättimäinen Glastonbury-festivaali on paljastanut Metallican olevan yksi tulevan kesän päänimistä. Yhtyeen kiinnittäminen festareille on herättänyt ristiriitaista palautetta.
Edesmenneen heavy-legenda Ronnie James Dion kunniaksi julkaistavan tribuuttialbumin artistikattaus on melkoisen vakuuttava.
Metallica on pääesiintyjänä ensi kesän Sonisphere-festivaaleilla Helsingissä. Konsertti on osa yhtyeen Metallica By Request -kiertuetta, jossa fanit pääsevät valitsemaan settilistan.