Uskomattomat ympäristörikokset alkaa MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla 17. elokuuta klo 21.
Elokuva on uusi versio Pertti ”Spede” Pasasen ja Vesa-Matti Loirin klassikkoelokuvasta.
Hirttämättömät on uusintaversio vuoden 1971 elokuvasta.
Elokuva-alan palkintojuhla Oscar-gaala kokosi jälleen maailmantähdet saman katon alle, joten pukuloisto oli taattu.
Alkuperäinen Hirttämättömät sai ensi-iltansa vuonna 1971, ja elokuva on vuosien myötä saavuttanut kulttimaineen.
Paljon onnea Radio Nova 25-vuotta! Iltapäivässä muisteltiin mitkä olivat Eskon ja Suvin ensikosketukset Radio Novaan. Kaverin puolesta kyselen -osiossa Ninni kertoi, minkälaista roolia hiljaisuus näyttelee hänen parisuhteessaan. Eskon lentotarina herätti Suvissa tunteita. Viikon viimeisessä lähetyksessä puhutti myös aistimuisti, kuten tuoksuista syntyvät muistot. Esko ja Suvi ottivat myös yhteyttä Euroviisu reportteri Iiroon, joka kertoi toisen finaalipäivän tunnelmia. Lähetyksessä kuullaan myös pätkä The Rasmuksen haastattelusta suoraan Torinosta. Kuuntele Radio Novan Iltapäivän parhaat TÄSTÄ.
Treenimatto olisi hyvä puhdistaa säännöllisesti liasta ja bakteereista.
Ohjaaja Cole Walliserin somevideot punaiselta matolta saavat hymyn huulille ja painamaan "seuraa"-nappia.
Kuva levisi nopeasti ympäri internetiä.
Radio Novan Aamussa Aki saa diagnoosin ja Minna tuo esiin markkinoilta löytyvää kuumaa tavaraa. Tryffelit puhuttavat studiossa ja Aki on nähnyt Minnan pojan... aikuisena. Onhan mukana myös tuottaja parta-Markus ja ruokavinkit, kuuntele parhaat palat tästä!
Monen juhlatyyliin kuului myös kasvomaski.
Vaikeaksi mielletty väri loistaa nyt elokuvajuhlilla.
Lähetyksessä todetaan, että mielipiteitä on monia. Onko se nyt varhaisperuna vai uusiperuna? Riippumatto vai riippukeinu? Lettu vai vohveli? Lisäksi väläytellään tulevan syksyn uutta ohjelmaosiota. Se on nimittäin "tilipäivän" aika.
Onnellisen uutisen taustalla on ollut kivikoinen tie.
Tarina on kerännyt hurjan määrän kommentteja.
Kauris ei siedä odottelua, kun taas oinasta turhauttaa se, jos hän ei saavuta heti sitä mitä haluaa.