Yhdessä tekeminen on tärkeässä asemassa.
On koko jengi koossa taas! Maaliskuu aloitettiin poikkeusolojen poikkeuslupauksilla sekä oman paikkakunnan arjen sankareiden ilmiantamisella. Mutta millaisella idealla Niina asteli Leijonan luolaan?
Keskiviikkona kruunattiin Vuoden nuori lupaus ja pohdittiin maahan heittäytymistä. Missä kesä sijaitsee? Ei kai Niina ole TAAS pessyt pyykkiä?
Radio Novan Aamussa Minna tekee lupauksen, joka on jo kerran koitunut kohtaloksi ja Aki saa studioon yllätyslaatikon. Parta-Markus liittyy mukaan suuressa omenakeskustelussa ja onhan keskusteluissa myös naisten mökkiviikonloppu, kuuntele parhaat palat tästä!
Vuoden vaihteessa on hyvä aika laatia yhteisiä suunnitelmia ja tavoitteita lähitulevaisuudelle.
Opettele ensi vuonna antamaan enemmän aikaa itsellesi ja vähennä sosiaalisen median käyttöä.
Uusi vuosi kannattaa aloittaa uudenlaisella asenteella.
Aloita uusi vuosi hyödyllisillä tavoitteilla: tee itsestäsi parempi versio!
Suhteet kaipaavat hellyyttä, huomiota ja panostusta.
Lupauksia tehdessä tulisi muistaa olla armollinen itselleen, eikä haukata liian suurta palaa kerralla. Välitavoitteet ja niistä saavutetut palkinnot pitävät motivaation tehokkaasti yllä.
Omaan hyvinvointiinsa kannattaa keskittyä myös tänä vuonna.
Kuulijoilta sateli vinkkejä Janitan uudenvuodenlupauksen toteuttamiseen.
Arki lähti liikkeelle Minnan näyttävällä paluulla someen ja Akin spinningjonoon. Mikä oli unta ja mikä ei? Millaisia uudenvuodenlupauksia tulikaan tehtyä ja miten siihen liittyy oman elämänsä personal trainer? Entä mitä paljastuu Akin alter egon vaatehuoneesta? Kuuntele aamun parhaat palat.
Sinkkuna kannattaa nähdä vaivaa ystävyyssuhteiden eteen.
Nämä uudenvuodenlupaukset ainakin pistävät ajattelemaan.
Nuorten MM-kisat antoivat Kaapo Kakolle mahdollisuuden.