Radio Novan Aamussa Kimmo julkaisee kuvan Minnan isästä vai onko kyseessä sittenkin Alexander Stubb? Minna miettii vaalikahveja ja käydään läpi myös tabuja, kuuntele Iltapalat tästä!
Yhtye tunnetaan muun muassa hiteistään Sutsisatsi ja Huugi-Guugi.
Minna kertoo tomaatin olevan satokausikasvis, josta Markus satokausikalenterin omistajana on eri mieltä. Nimenvaihdokset aiheuttavat hämminkiä. Minkä nimen Kimmo ottaisi nykyisen nimensä tilalle? Kuuntele iltapalat tästä!
Pari jää ystäviksi ja työkumppaneiksi, kertoo Ilta-Sanomat.
Ylipitkä polkkatukka on täydellinen valinta korona-aikaan.
Videolla eräs TikTok-käyttäjä esittelee poikaystävänsä tyynyt.
Kolme äitiä kertoo, mitä kaikkea lapset ovat tehneet.
Brittiläinen mies sai inspiraationsa myrkyllisestä puutarantulasta.
Naisen somekuva viihdytti monia.
Tiilikainen kruunattiin Miss Suomeksi vuonna 2000.
Nuoret hankkivat huumausaineensa muun muassa kännykkäsovellusten avulla.
Tess Holliday on uhannut applikaation keksijöitä oikeustoimilla.
Täynnä hiuksia oleva harja tai kutrien syväpuhdistuksen unohtaminen ovat tyypillisiä syitä nopeasti rasvoittuville hiuksille.
Shudu Gram on tyrmäävä näky. Hän ei vain ole oikea.
Tyyny tulisi pestä pari kertaa vuodessa.
Ei ole salaisuus, että hotellihuoneet ovat likaisempia kuin miltä ne näyttävät.