Kuva: AOP / Joni Haavisto

Ruisrockilta jättiyllätys: Legendaarinen lastenmusiikkiyhtye nousee keikkalavalle

08.12.2023 13:15 - Sanni Seppä

Yhtye tunnetaan muun muassa hiteistään Sutsisatsi ja Huugi-Guugi.

Lukuisista hiteistään tunnettu lastenmusiikkiyhtye Fröbelin palikat saapuu ensi kesänä Ruisrockiin. Festari kertoo, että bändiä on kovasti toivottu Ruisrockiin esiintyjäksi.

"Bändi on pitkän uransa aikana kerännyt vuosikymmenestä toiseen uusia faneja ja viimeinkin Fröbelin Palikat vetää uransa ensimmäisen ison, aikuisemmalle yleisölle suunnatun festarikeikkansa", tapahtuma kirjoittaa somessa.

Yhtye toimii edelleen alkuperäisellä kokoonpanollaan, johon kuuluvat Mats Lillrank, Timo Nuutinen, Ari Bergström ja Hannu Mäkelä. Muusikot ovat koulutukseltaan lastentarhaopettajia. Yhtye vietti viime vuonna 35-vuotisjuhlavuottaan.

Yhtyeen suosituimpia kappaleita ovat muun muassa Sutsisatsi, Leijonan Metsästys ja Bussilaulu

Ruisrockia vietetään Turun Ruissalossa 5.–7.7.2024.

Voit katsoa julkaisun alta tai painamalla tästä

Voit kuunnella albumin alta tai painamalla tästä.

Lue myös: Tikkurila Festivaali täyttää 10 vuotta - ensimmäiset esiintyjät julkistettiin

Lue myös: Suosittu suomalainen festivaali ilmoitti isosta muutoksesta: Ikärajaksi K18

Lue myös: Provinssi julkaisi ensimmäiset artistikiinnityksensä ensi kesän festareille - mukana muun muassa Bring Me The Horizon

Kilpailut

Uusimmat