Näin kierrätät monien tuotteiden pakkausmateriaalina käytetyn styroksin.
Kosmetiikkapakkausten kierrätys voi tuntua hankalalta sillä usein kosmetiikkatuote ja pakkaus kierrätetään erikseen.
Suosituin pakkaustyyppi oli tölkki.
Hulevettä eli sade- ja sulamisvettä ei yleensä puhdisteta, vaan se päätyy sellaisenaan katukaivosta lähimpään vesistöön.
Tavaroista luopuminen voi olla haastavaa, mutta muutaman konstin avulla sitä voi helpottaa.
Näin kierrätät monien tuotteiden pakkausmateriaalina käytetyn styroksin.
Kosmetiikkapakkausten kierrätys voi tuntua hankalalta sillä usein kosmetiikkatuote ja pakkaus kierrätetään erikseen.
Leivinpapereissa on eroja.
Leivinpapereissa on eroja.
Huomenta Suomi -aamutv-ohjelmassa kerrottiin tuoreesta kierrätystutkimuksesta.
Jos kevyt huuhtaisu kylmällä vedellä ei puhdista muovipakkausta, suosittelee Huomenta Suomi -ohjelmassa vieraillut ympäristöasiantuntija laittamaan pakkauksen sekajätteeseen.
Momoa esittelee sileää leukaansa tuoreella YouTube-videollaan.
Anssi ajatteli olevansa maailman onnekkain sälli, kunnes totuus paljastui. O-ou!
Oletko ikinä miettinyt kuinka kauan kestää esimerkiksi muovipussin maatuminen? Eri esineiden maatumisajat kannustaa varmasti kierrättämään.