Monet esimerkiksi kertovat välttelevänsä suhdetta siksi, etteivät halua sitoutua vain yhteen ihmiseen.
Nainen luuli saaneensa erinomaisen idean.
Iltapäivässä keskusteltiin siitä, miten vaikeaa nykyisin puhelimessa puhuminen joilekin on.
Pieni hiljainen hetki saattaa muuttaa paljonkin keskustelun suuntaa.
Keskustelu on saanut etenkin naiset ärähtämään.
Kun ihminen puhuu entisestä kumppanistaan, hän kertoo samalla myös sen, onko oikeasti valmis uuteen suhteeseen.
Perjantaiaamussa käytiin tunteita herättävä kinkkukeskustelu ja kuultiin elämänmakuinen tarina Toijalasta. Tulevaan joulusiivoukseen valmistautuva Aki kertoi käyttävänsä apunaan imuria ja rättiä, mutta mitä hän tekee kaislasta tehdyllä tennismailan näköisellä jutulla? Saako vakoilukoulussa starttikitin, johon sisältyy popliinitakki ja sanomalehti silmäreijillä? Entä mikä erikoinen ja historiallinen tilanne avattiin Kuukan Perjantai-laululla? Kuuntele parhaat palat.
Saat oman äänesi kuuluviin, kunhan pidät puolesi silloin, kun joku keskeyttää lauseesi.
Puhujan elekielellä on suuri vaikutus kuuntelijan vastausnopeuteen.
Katsekontakti osoittaa keskustelukumppanillesi, että olet aidosti läsnä tilanteessa eikä ajatuksesi harhaile muualla.
Muutamalla kysymyksellä saattaa oppia toisesta paljon uutta.
Ryhmächateista löytyy muun muassa kännipäivittäjiä ja hauskojen meemien jakajia.
Esimerkiksi lapsuusmuistoista puhuminen on helppo tapa avata kiinnostava keskustelu.
Keskustelu uuden ihmisen kanssa sujuu luontevasti, kunhan pitää muutaman asian mielessä.
Tietyt asiat aiheuttavat helposti kitkaa parisuhteessa. Kun asiat on otettu esiin, ne on myös helpompi selvittää molempia miellyttävällä tavalla.
Spotify Suomi toivottaa pakolaiset tervetulleiksi Suomeen omalla soittolistalla.