Ultra Bran tämänvuotinen comeback huipentuu Hartwall Arena -keikkaan joulukuussa. Kysymys uuden musiikin tekemisestä saa bändin pianistin ja säveltäjän Kerkko Koskisen mietteliääksi.
Ultra Bra teki odotetun paluun keikkalavoille kesällä Provinssin, Ilosaarirockin ja Ruisrockin lavoilla. Terhi Kokkonen ja Kerkko Koskinen saapuivat Radio Novan Aamuun kertomaan, että yhtye konsertoi Helsingin Hartwall Arenalla 15. joulukuuta. Kuullaanko Ultra Bralta vielä täysin uutta tuotantoa? Kuuntele haastattelu yläpuolelta.
Eilen tiedotettiin, että Ultra Bra tekee paluun 16 vuoden tauon jälkeen.
Musiikkielokuva Ollaan vapaita saa ensi-iltansa 7.8.2015. Sitä tähdittävät Maria Ylipää, Riku Nieminen, Anu Sinisalo, Johannes Brotherus, Pihla Maalismaa, Peter Kanerva ja Timo Tuominen. Elokuvan ohjaa Oskari Sipola, joka on ohjannut muun muassa Elokuu-elokuvan ja tv-sarjan Märät säpikkäät.
Kerkko Koskinen Kollektiivi julkaisee uuden albumin 12. syyskuuta. Uudistetussa Kollektiivissa vaikuttavat maestro Kerkko Koskisen lisäksi Vuokko Hovatta, Manna ja tuoreimpana jäsenenä Maija Vilkkumaa.
Maija Vilkkumaa korvaa Paula Vesalan Kerkko Koskinen Kollektiivissa
Äskettäin kultalevynrajan debyyttilevyllään rikkonut Kerkko Koskinen Kollektiivi tekee harvinaisen keikan Tavastia –klubilla Helsingissä lauantaina 11. toukokuuta.
Elokuussa julkaistu Kerkko Koskinen Kollektiivin debyyttialbumi on myynyt kultaan oikeuttavat yli 10 000 kappaletta.
Musiikin monitaituri Kerkko Koskinen on palannut Kerkko Koskinen Kollektiivi -kokoonpanon kanssa, jossa laulusolisteina kuullaan Vuokko Hovatta, Paula Vesala ja Manna. Kokoonpano esiintyi Radio Novassa 24.10.
Musiikin monitaituri Kerkko Koskinen on palannut Kerkko Koskinen Kollektiivi -kokoonpanon kanssa, jossa laulusolisteina kuullaan Vuokko Hovatta, Paula Vesala ja Manna. Kokoonpano esiintyi Radio Novassa 24.10.
Kerkko Koskinen Kollektiivi on noussut toisella listaviikollaan virallisen levymyyntilistan ykköseksi.
Kerkko Koskinen tekee seitsemän vuoden tauon jälkeen paluun lauletun musiikin pariin. Kerkko Koskinen Kollektiivi -kokoonpanon eturivin muodostavat Koskisen lisäksi laulusolistit Vuokko Hovatta, Paula Vesala ja ensimmäistä kertaa levyllä suomeksi laulava Manna.