Kuva: AOP

Ultra Bra -yhtyeen Kerkko Koskinen: "Nuoruutta ei jaksaisi elää uudelleen"

26.01.2017 07:59 - Anna Hopi

Eilen tiedotettiin, että Ultra Bra tekee paluun 16 vuoden tauon jälkeen.

Ultra Bra -yhtye kuului 90-luvun ja 2000-luvun alun suosituimpiin kotimaisiin yhtyeisiin. Monelle fanille oli kova paikka, kun yhtye lopetti vuonna 2001 kokonaan. Eilen kuultiin ilouutunen - yhtye palaa kolmelle festarikeikalle tänä kesänä. Kokoonpano nähdään Provinssissa, Ruisrockissa ja Ilosaarirockissa.

Bändin pianisti ja nokkamies Kerkko Koskinen kertoo, mikä sai yhtyeen juuri nyt päättämään, että on takaisin tulemisen aika.

- Päätös tuli nopeasti. Kuukausi sitten meitä kysyttiin paluukeikoille. Tiedustelin ihmisten aikatauluja, ja onneksi saimme kaikkien aikataulut sopimaan. Asia selvisi puolessa tunnissa. Se oli nopeaa toimintaa, sanoo mies Iskelmän haastattelussa.

- Meitä on pyydetty miltei joka vuosi palaamaan. Ei ole vain ollut mahdollista päästä esiintymään koko porukalla. Olemme vuosia sitten puhuneet, että kun tulee vuosi, että kaikille käy, menemme ehdottomasti laulamaan.

Festarikeikoille on tehty jo pieniä sotasuunnitelmia, mutta Koskinen muistuttaa, että päätöskin on vielä kuukauden vanha.

- Alan hiljakseltaan valkkaamaan biisejä, mitä otetaan ja sitten mietimme esiintymistä tarkemmin.

(kuva: AOP)

"Keltainen sadetakki on nähnyt vaikka ja mitä"

Hän sanoo, että yhtye on kokoontunut muutaman kerran lopettamisensa, vuoden 2001, jälkeen. Yhteyksiä on pidetty suurimpaan osaan, mutta ihan kaikkien kanssa ei olla ehditty olla säännöllisesti yhteyttä vuosien aikana.

Ultra Bran tavaramerkkiin kuuluvat keltaiset sadetakit. Kerkko Koskinen hymyilee, ja sanoo, että oma alkuperäinen on edelleen tallessa, mutta se on rymytty vuosien aikana melkoisenkin likaiseksi.

- Se takki on nähnyt vaikka ja mitä, nauraa mies.

- Otimme uusiin promokuviin uudet sadetakit. Nyt minulla on tuo uusi, ja se on keltainen ja kiiltävä. Alan käyttää sitä.

"Olimme nuorempana täynnä intoa"

Koskinen sanoo kaipaavansa 90-luvusta, bändin kulta-ajasta eniten nuoruutta, vaikka myöntää, ettei sitä jaksaisi välttämättä enää uudestaan.

- Olimme reilu parikymppisiä, kun aloitimme. Siinä ne vuodet menivät. Sehän on sähäkkä ja tärkeä ajanjakso ihmisen elämässä - kun on nuori ja hirveästi intoa, eikä osaa kaikkea vielä. Se on jännittävä elämäntilanne, sanoo mies.

- Se oli hauskaa aikaa. Käytännön tasolla on jäänyt ikävä hauskaa soitto- ja lauluseuraa. Meillä oli todella kivaa yhdessä. Siitä on 15 ja puoli vuotta aikaa, kun viimeksi teimme yhdessä uutta musiikkia.

Lue myös: Ysärisuosikki Ultra Bra tekee paluun 16 vuoden jälkeen

Kilpailut

Uusimmat