Näyttää siltä, että Reeves ei turhaan ihmisiä koskettele.
Elokuva ilmestyy Suomessa 6. syyskuuta.
Winona Ryder ja Keanu Reeves sanoivat tahdon aidon romanialaisen papin edessä.
Pariskunnan lähipiirin mukaan kaksikko rakastui toisiinsa ensisilmäyksellä.
Näyttelijä Keanu Reeves on pitänyt yksityiselämänsä verrattain piilossa julkisuudelta.
Kuva on saanut Twitterin sekaisin.
Suomalaisohjaaja on pestattu The Starling -elokuvan ohjaajaksi. Karukoski kertoo, että hän sai ohjaustyön osin Leijonasydän- ja Tom of Finland -elokuvien ansiosta.
Ulkomaalaislehden mukaan elokuvan päänäyttelijöiksi arvuutellaan Matrix-komistus Keanu Reevesiä sekä näyttelijäkaunotar Isla Fisheriä.