Helsinki saa ihkauuden festivaalin keskelle kaupunkia.
Jonna Geagea kertoo Voice.fi:n haastattelussa, että kaipaa kuitenkin takaisin lavalle.
Suomi soi -ohjelma on osittain Heikki Paasosen kehittelemä.
Vastikään 50 vuotta täyttäneellä artistilla on käynnissä juhlavuosien juhlavuosi, sillä syntymäpäivän lisäksi Tervomaan laulunkirjoittajan ura ja aikuisiän debyyttialbumi (Jonna Tervomaa, 1998) täyttää 25 vuotta.
Tänään juhlitaan äitejä. Tiesitkö, että näiden tunnettujen äitien lapset ovat myös tuttuja julkisuudesta?
Tänään juhlitaan äitejä. Tiesitkö, että näiden tunnettujen äitien lapset ovat myös tuttuja julkisuudesta?
Geagea kaivoi rullaluistimet kaapista monen vuoden tauon jälkeen.
Rokkari kertoo, että vuoden 2013 Eläköön-albumin kappaleet kirjoitettiin elämäntilanteessa, joka oli naiselle poikkeuksellinen.
Anssi Honkanen muodosti silloisen tyttöystävänsä Jonna Kärkkäisen kanssa Kaksio-duon. Parin seurustelusuhdetta ei tuolloin tuotu esiin julkisuudessa.
- Pitää uskoa itseensä ja uskoa omaan juttuun. Kukaan muu ei nimittäin varsinkaan alussa tee sitä sinun puolestasi, Geagea neuvoo nuoria artisteja.
Radio Novan Kesäaamussa juontava laulaja odottaa radiolta erityisesti vuorovaikutusta kuuntelijoiden kanssa.
Tyttöduo palaa yli 10 vuoden jälkeen ja tekee kesällä valtavan festivaalikiertueen.
Geagea tekee parhaillaan uutta levyä, joka julkaistaan ensi vuonna.
Isän kuolema muutti laulajan arvojärjestystä.
Uuden Ääni -albumin julkaissut Jonna Tervomaa kävi Radio Novan Illan Okun ja Eskon vieraana. Syvällistä keskustelua käytiin niin musiikista yleensä kuin uuden levyn tekoprosessistakin. Kuuntele haastattelu kokonaisuudessaan.
Tervomaa julkaisee tänään Disco Melancholia -kappaleen.