Kuva: Senja Rapila

Jonna Tervomaa isänsä kuolemasta Me Naisille: "Osa minusta vanheni pysyvästi"

14.09.2017 10:03 - Anna Hopi

Isän kuolema muutti laulajan arvojärjestystä.

Laulaja Jonna Tervomaa menetti isänsä yli kolme vuotta sitten. Tähden isä, laulaja-rumpali Timo Tervo kuoli 64-vuotiaana ALS-tautiin pitkän sairastamisen jälkeen, ja se muutti tyttären ajatuksia elämästä. Tervomaa kertoo, ettei enää pelkää kuolemaa.

- Kun isäni kuoli, osa minusta vanheni pysyvästi. ALS-tauti on suoraan sanottuna paskamainen, tappava tauti. Se muutti hänen elämässään kaiken, vähitellen kaikesta toiminnasta tuli hänelle vaikeaa, kertoo laulaja Me Naiset -lehdelle.

Tervomaa sanoo muuttaneensa täysin elämänsä arvojärjestystä ja muuttuneensa rohkeammaksi. Hänellä ei ole myöskään enää sietokykyä ilkeämielisiä ihmisiä kohtaan.Sisältä on tullut esiin voimia, joiden olemassaolosta hän ei tiennyt aikaisemmin. Rohkeus näkyy hänen mukaansa tuoreella Ääni-levyllä.

Jonna Tervomaa vietti isänsä kanssa runsaasti aikaa ja tuki tätä sairaudessa. Perhe lähentyi pitkien hyvästien myötä. Hän kiittelee sitä, että sai sanoa kunnolla hyvästit isälleen.

Lähde: Me Naiset.

Lue myös: Jonna Tervomaa: "Ihminen on lopulta yksin, vaikka läheisiä olisi ihan vieressä"

Kilpailut

Uusimmat