Kuva: Handout

Nylon Beat tekee comebackin! "Olemme fiilareissa"

02.02.2018 09:00 - Mikko Räsänen

Tyttöduo palaa yli 10 vuoden jälkeen ja tekee kesällä valtavan festivaalikiertueen.

Suomen kaikkien aikojen suosituimpiin tyttöduoihin kuuluva Nylon Beat tekee paluun 15 vuoden tauon jälkeen ja tekee kesällä mittavan festivaalikiertueen. Tyttöduo esiintyy esimerkiksi Tahkon juhannuksessa, Iskelmä Festivaalilla sekä We Love -festareilla Helsingissä. 

Nylon Beat toimi 1995-2003. Se teki vielä 2007 kaksi areenakeikkaa, mutta sen jälkeen duon osapuolet Erin Anttila ja Jonna Geagea eivät ole esiintyneet yhdessä. 

Nyt aika Nylon Beatin paluulle oli kypsä.

- Tuli nyt tai ei koskaan -fiilis. Kaikki palaset vain loksahtivat kohdalleen. Soolokeikoillani sain usein kuulla, kuinka tärkeä Nylon Beat on monille ollut. Osa 20-30 -vuotiaista faneista ei ole koskaan nähnyt meitä livenä. Tuntuu aivan ihanalta toteuttaa monen haave. Ja myös oma haaveeni, Erin kertoo.

- Mä haluun olla taas Nylon! Ja mulla oli ikävä Nylon-Eriniä. Keikoilla tullaan kuulemaan ja kokemaan sekä vanhoja että uusia versioita meidän biiseistä. Meillä on jo nyt Erinin kanssa ihan yhtä kreisi meininki kuin silloin alussa. Samat naiset, sama Nylon Beat, eikä olla edes ruosteessa, Jonna sanoo.

Alla Nylon Beatin tuoreita keikkamainoksia, joista näkee, miltä duo näyttää vuonna 2018. 

(kuva: Handout)

(kuva: Handout)

(kuva: Handout)

Tältä Nylon Beat näytti vuonna 1996 uransa alkumeterillä. Teflon Love oli tuolloin yksi yhtyeen ensimmäisistä hiteistä.

Lue myös: Tästä syystä Nylon Beat hajosi

Kilpailut

Uusimmat