43-vuotias laulaja myöntää, että tatuoinnit ovat jääneet ottamatta.
Viihde
yli 2 vuotta sitten
Iskelmä Festivaaleilla esiintynyt Kaija Koo intoutui muistelemaan ensikohtaamistaan artistikollegan kanssa.
Viihde
yli 2 vuotta sitten
Suvi Teräsniska esiintyi Yö-yhtyeen kanssa Porissa ja Himoksella viime viikonlopun Iskelmä Festivaaleilla.
Musiikki
yli 2 vuotta sitten
40-vuotiaalla Elastisella on menestyksekäs ura ja ihana perhe.
Viihde
yli 2 vuotta sitten
Artisti esiintyi Iskelmä Festivaaleilla Himoksella viime torstaina.
Musiikki
yli 2 vuotta sitten
Iskelmä Festivaaleilla esiintynyt artisti kertoo, että kolmatta levyä on työstetty noin vuoden verran.
Musiikki
yli 2 vuotta sitten
Haloo Helsinki käytti keikkatauon uuden albumin valmisteluun - "Vuorovaikutusta on kaivannut paljon"
Haloo Helsingillä oli takanaan lähes kolmen vuoden keikkatauko
Viihde
yli 2 vuotta sitten
Paula Vesala nousi lavalle Iskelmä Festivaaleilla.
Viihde
yli 2 vuotta sitten
Jonne Aaron alkoholista: "Olen sallinut sen itselleni, vaikka meillä suvussa on viina vienyt jengiä"
Suomalaisartisti sallii itselleen pienen nautiskelun studiosessioiden lomassa.
Musiikki
yli 5 vuotta sitten
Suomalaisartistilla on 1,5 ja 3-vuotiaat pojat.
Musiikki
yli 5 vuotta sitten
Nainen keskusteli elämäntilanteestaan Iskelmä Festivaaleilla.
Musiikki
yli 5 vuotta sitten
Tyttöduo palaa yli 10 vuoden jälkeen ja tekee kesällä valtavan festivaalikiertueen.
Musiikki
yli 5 vuotta sitten
Artisteista tulee Rostin mukaan täysin uudenlaisia puolia esiin suositussa ohjelmaformaatissa.
Musiikki
yli 7 vuotta sitten
Timo Isomäki vastaa 17:n suomalaisen tapahtuman artistikiinnityksistä.
Viihde
yli 7 vuotta sitten
Iskelmä festivaali järjestetään Jämsän Himos Parkissa jo kahdeksannen kerran kesä-heinäkuun taitteessa 30.6.-2.7.2016.
Ajankohtaista
yli 7 vuotta sitten