Levyraati palaa ruutuihin 20. tammikuuta.
Pääskysaari kertoo Sunnuntaibrunssi-podcastissa aiemmista ammattihaaveistaan.
Jokaisessa jaksossa Pääskysaari kutsuu Studio Pääskysaareen valokuvattavaksi ja jututettavaksi tunnetun suomalaisen, jonka näemme kasvavan silmiemme edessä lapsesta aikuiseksi elämän varrelta poimittujen valokuvien avulla.
Uutena vakiopanelistina nähdään Pirjo Heikkilä.
Samannimisen paneeliohjelman vetäjä kertoo Radio Nostalgian haastattelussa kuulevansa kyseistä kysymystä useasti.
Jenni Pääskysaari suojelee yksityisyyttään tarkasti.
Uudessa Käännekohdat-podcast-sarjassa käsitellään Jenni Pääskysaaren elämää ja sen käänteitä.
Juontaja Jenni Pääskysaari ja Niina Backman keskustelivat rohkeudesta ja pohtivat, mitä pelko on ja miten se vaikuttaa ihmisten käyttäytymiseen.
Juontaja kertoo, että hän pyrkii huolehtimaan terveydestään, mutta aavistelee, ettei keho selviä vuosista ilman kolhuja.
Jenni Pääskysaari juontaa uutta sarjaa, jossa vanhennetaan julkkispareja. Sarja sai hänetkin miettimään ikääntymistä.
MTV3-kanavan ohjelmassa julkkisparit vanhennetaan vuosikymmenillä.
Yhdessä Mikko Kuustosen kanssa Isän tyttö, tytön isä -kirjan julkaissut Jenni Pääskysaari vieraili Vapun Valtakunnassa. Jenni kertoi omasta suhteestaan edesmenneeseen isäänsä sekä mielipiteensä ydinperhekäsityksestä. Keskustelua käytiin myös tänään 29.syyskuuta klo 21 MTV3:sella alkavasta tv-sarjasta Pitääkö olla huolissaan.
Jenni Pääskysaaren isä kuoli 2000-luvun alussa. Hän havahtuu ajoittain siihen, että huomaa tekevänsä asioita kuten isänsä teki.