Brand avioitui kumppaninsa kanssa vuonna 2020. Pitkään yhtä pitänyt pariskunta ei ole kuitenkaan halunnut tuoda suhdettaan julkisuuteen.
JVG sai kolme ehdokkuutta, eikä tämä ole Ville Gallen mielestä tarpeeksi.
JVG puhuu menestyksekkäästä urastaan avoimesti radiokanava Basson haastattelussa.
Albumilla on yhteensä 12 kappaletta.
Radio Novan Päivässä käydään läpi, mitä ihmiset ottavat kotimaasta mukaan ulkomaille? Pitkälle listalle mahtuu niin lonkeroita kuin imureitakin! Kuulija vinkkaa, mistä Niinaa aamuisin vaivaavat pohjekrampit johtuvat. Studiossa vieraili myös uuden albumin julkaissut JVG, jonka kanssa keskustellaan muun muassa musamaailman maskuliinisuudesta, kuuntele Lounastunti tästä!
JVG-elokuva sai vasta ensi-iltansa.
JVG-räppäri Jare Brand poseeraa kuvassa yhdessä tummahiuksisen naisen kanssa.
Vuodet ollu tuulisii -elokuva julkaistaan vuonna 2021.
JVG on ryhtynyt laulamaan entistä enemmän itse kappaleillaan. Kyseessä on yksi osa muutoksesta, jota kaksikko on musiikissaan tietoisesti rakentanut.
JVG sai eniten Emma-ehdokkuuksia ja on ehdolla muun muassa vuoden pop -kategoriassa.
Räppäri Jare Brand iloitsee kummisedän tehtävästään.
Jare julkaisi nostalgisen kuvansa alkaneen Helsinki Cupin kunniaksi.
Tänään Etenee-kirjan julkaissut JVG vihjaisee tulevan jättikeikan mahdollisuudesta. "Stadikka on nyt vielä remontissa."