Kiista kääntyi kiihkeäksi, kun Anssi kertoi omistavansa poravasaran. Suuri osa kuuntelijoista on sitä mieltä, että Anssi tarkoitti iskuporakonetta. Niina taasen kyseenalaisti puiden halaamisen ja siitä samalla somettamisen, onko se sitten sitä oikeaa herkistymistä?
Radio Novan Iltapäivä
yli 5 vuotta sitten
Ja mitä kaikkia eri variaatioita mieshalissa voi olla?
Radio Novan Iltapäivä
yli 5 vuotta sitten
Halailun merkittävät hyödyt koottiin yhteen – 5 erinomaista syytä hakeutua tänään läheisen kainaloon
Läheisyys lievittää muun muassa stressiä ja on yksi kommunikoinnin keinoista.
Suhteet
yli 6 vuotta sitten
Tiistaiaamuna Aki pohti suuria taidekysymyksiä. Minkälaisen jännän paikan edessä Minna oli ollut tasan 11 vuotta sitten? Mistä Hjallikselle tubettaja-nimi? Minkälaisia puita saa halata ja mistä suunnasta? Kuuntele Radio Novan Aamun tiistaiaamun parhaat palat yläpuolelta.
Radio Novan Aamu
yli 7 vuotta sitten
Kansainvälinen halipäivä on jokavuotinen halaamiseen kehottava päivä, minkä on kehittänyt Yhdysvaltalainen Kevin Zaborney. Päivää vietetään normaalisti tammikuun 21. päivä!
Ajankohtaista
yli 10 vuotta sitten