Hallituksen myöntämän lisärahoituksen myötä tänä vuonna päällystystöitä ei priorisoida ainoastaan vilkkaille teille.
Ilmiöt
3 kuukautta sitten
Suomen Asiakastieto Oy:n rekisterin mukaan suhteellisesti vähiten merkintöjä on 18-20-vuotiailla.
Ilmiöt
7 kuukautta sitten
Saana Kaupin väitöskirja tuo lisätietoa atooppisen ihottuman liitännäissairauksista.
Terveys ja hyvinvointi
7 kuukautta sitten
Ensimmäinen paniikkikohtaus yllätti Erika Vikmanin.
Viihde
noin vuosi sitten
Erika Vikman kertoo kärsivänsä paniikkihäiriöstä, ja kohtaukset saattavat laueta keikan aikana.
Viihde
yli 2 vuotta sitten
Janne Kataja epäilee Seuran haastattelussa, että hänellä on ARFID-niminen syömishäiriö. Sille on ominaista rajoittunut ja valikoiva syöminen.
Viihde
yli 2 vuotta sitten
Temonen kertoo Instagram-sivullaan, että kyseessä on toinen kerta, kun hänellä on mukanaan Holter-laite.
Viihde
yli 2 vuotta sitten
Eini kertoo Eevan haastattelussa, että parikymppisenä sairastettu anoreksia aiheutti hänessä häpeää.
Viihde
yli 2 vuotta sitten
Maria Veitola sairasti anoreksiaa ja masennusta lukioaikana. Psykiatrin pysäyttävät sanat käynnistivät paranemisprosessin.
Viihde
yli 3 vuotta sitten
Kaksisuuntaisessa mielialahäiriössä on kohonnut itsemurhariski, kertoo urheilutoimittaja Tapio Suominen.
Podcast
yli 4 vuotta sitten
Normaali ruoka vaihtui superfoodeihin ja paastoihin nyrkkeilyn myötä.
Viihde
yli 5 vuotta sitten
Samae Koskinen on kertonut rankasta nuoruudestaan, jota varjosti väkivaltainen kiusaaminen ja paniikkihäiriö.
Viihde
yli 5 vuotta sitten
Uniikki sai ensimmäisen paniikkikohtauksensa 10 vuotta sitten.
Viihde
yli 5 vuotta sitten
Naisen kirjoitus saa todellakin miettimään.
Ilmiöt
yli 5 vuotta sitten
Monet muistavat Sanna Rönnbergin X Factor -kilpailusta räppäri Sanana.
Viihde
yli 5 vuotta sitten
Vain-sanan käyttö on kyseenalaista asiantuntijoiden mielestä.
Terveys ja hyvinvointi
yli 5 vuotta sitten