Kuva: Senja Rapila

Anna: Suomalaislaulaja on peittänyt viiltelyn jäljet tatuoinneilla - "Pelkäsin kuolevani"

08.07.2019 19:45 - Senja Rapila

Samae Koskinen on kertonut rankasta nuoruudestaan, jota varjosti väkivaltainen kiusaaminen ja paniikkihäiriö.

Suomalaisen artisti Samae Koskisen, 40, käsiä koristaa useat kasvotatuoinnit tunnetuista muusikoista, näyttelijöistä ja muista sankarihahmoista. Käsiä koristavat muun muassa Neil Youngin, Pete Townsendin, Pirkka-Pekka Peteliuksen ja Aake Kallialan kasvot. Artisti kertoo, että tatuoinnit peittävät viiltojäljet, jotka hän teki iholleen teini-iässä.

– Jokaisen itsetuhoisen teinin repertoaariin kuuluu kai viiltelemällä testata, tunteeko ylipäätään enää mitään, Samae kertoo Anna-lehden haastattelussa.

Samaen nuoruus ei ollut helpoimmasta päästä. Hän oli yläasteella kiusattu nuori monien muiden joukossa. Samae kertoo, että vaikka muut kokivat enemmän väkivaltaa, hänen kohdalleen osui "vain satunnaista päähän potkimista".

– Maailma näyttäytyi aika rajuna paikkana, ja minusta tuli arka. Siitä alkoivat yksinäisyys ja ulkopuolisuus, jotka ulottuivat aikuisuuteen asti, hän kertoo Anna-lehdessä.

Lukiossa pitkään jatkunut paha olo muuttui vakavaksi paniikkihäiriöksi. Tilanne kärjistyi, kun ensimmäinen oikea parisuhde päättyi. Puolentoista vuoden ajan Samae oli kertomansa mukaan kotona ja pelkäsi kuolevansa.

– En tehnyt muuta kuin olin himassa ja pelkäsin kuolevani. Pahimpia olivat aamut. Uni toi hetken unohduksen, mutta silmät avattuani tajusin, että edessä on uusi päivä, jolloin kaikki alkaa uudelleen, hän kertoo.

Anna-lehden haastattelussa hän toteaa, että elämä ei tuntunut enää elämisen arvoiselta, mutta silti hän pelkäsi kuolemista. Terapiassa testattiin erilaisia hoitomuotoja hypnoosista alkaen. Edes lääkitys ei auttanut Samaen huonoon oloon.

Artisti kertoo, että lopulta oloa helpottivat naapuripaikkakunnalle muutto, puhtaalta pöydältä elämän aloittaminen uudelleen ja musiikki.

Lähde: Anna

Lue myös: Suomalaislaulaja avautui paniikkihäiriöstään - "Mun nuoruus ei ollut hauskin mahdollinen"

Lue myös: Samae Koskinen etsintäkuulutti kaksi turkulaista naista - "Tiedätte ketä te olette"

Lue myös: Samae Koskinen ystävyydestä Arttu Wiskariin: "Kellekään muulle en voi soittaa kahden aikaan yöllä"

Lue myös: Radiot eivät suostuneet soittamaan Samae Koskisen kappaletta: "Pidettiin liian rajuna"

Kilpailut

Uusimmat