Alina Tomnikov on valittu osaksi European Shooting Stars -ohjelmaa. Kyseiseen ohjelmaan pääsee vuosittain vain 10 eurooppalaista näyttelijää.
The Final Countdown -hitistä tunnettu Europe saapuu Savon Sanomien tietojen mukaan Suomeen keikalle.
Suomalaistähti Alma, 21, palkittiin kansainvälisessä musiikkigaalassa.
Suomen mobiilimaksamisen ennustetaan yli kaksinkertaistuvan seuraavan viiden vuoden aikana.  
Ruotsalaisbändi Europe saapuu Suomeen kahdelle keikalle syyskuussa. Vastikään uuden War of Kings -albuminsa julkaissut Europe nähdään sunnuntaina 27. syyskuuta Tampereen Pakkahuoneella ja seuraavana iltana Helsingin The Circuksessa.
Rap-artisti Eminem on voittanut kaksi MTV European Music Awards -palkintoa puoliltaöin päättyneessä gaalassa.
Taylor Swift ja Justin Bieber olivat suurimmat menestyjät sunnuntaina Frankfurtissa järjestetyssä MTV Europe Music Awards -gaalassa. Molemmat nuorista tähdistä saalistivat kolme pystiä.
Kaukaloväkivalta nousi jälleen esiin lauantaina, kun Jokerien ja HIFK:n ottelussa kahdeksan pelaajaa tappeli itsensä ulos ottelusta. Lisäksi molempien joukkueiden päävalmentajat joutuivat pois vaihtoaitiosta. Enbuske & Linnanahde Crew selvitti asiaa ja soitti asiasta urheiluanalyytikko (toimittaja) Petteri Sihvoselle.
Europe saapuu Suomeen yhdessä ruotsalaisyhtye Mustaschin kanssa. Molemmat bändit nähdään Oulussa 20.12 ja päivää myöhemmin 21.12 Helsingissä.
Ruotsalainen stadionrockin pioneeri Europe julkaisee yhdeksännen studioalbuminsa Bag of Bones 25. huhtikuuta.