Legendaarinen Europe kahdelle keikalle Suomeen syyskuussa

27.03.2015 20:43 -

Ruotsalaisbändi Europe saapuu Suomeen kahdelle keikalle syyskuussa. Vastikään uuden War of Kings -albuminsa julkaissut Europe nähdään sunnuntaina 27. syyskuuta Tampereen Pakkahuoneella ja seuraavana iltana Helsingin The Circuksessa.



Europe kiinnitti nimensä rockin historiankirjoihin 80-luvun loppupuolella The Final Countdown –megahitillään. Maailmanlaajuista suosiota nauttinut yhtye vetäytyi julkisuudesta vuonna 1991, mutta teki menestyksekkään comebackin vuonna 2004. Parrasvaloihin takaisin astunut yhtye on julkaissut säännöllisesti uutta materiaalia. Yhtyeen uusin levy War Of Kings julkaistiin maaliskuun alussa.

Joey Tempestin (laulu), John Norumin (kitara), Mic Michaelin (koskettimet), John Levenin (basso) Ian Hauglandin (rummut) muodostama Europen suosio ei näytä hiipumisen merkkejä. Yhtye starttasi maaliskuun alussa lähes vuoden kestävän kiertueen uuden albuminsa tiimoilta, joka saapuu Tampereelle ja Helsinkiin syyskuussa. 



KEIKAT:

EUROPE (SWE)
Su 27.9.2015 Pakkahuone, Tampere
Ovet klo 20, ikäraja K-18

Ma 28.9.2015 The Circus, Helsinki
Ovet klo 20, ikäraja K-18

Tapahtuman liput ovat myynnissä Lippupalvelussa.

Kilpailut

Uusimmat