YleX:n Kesäkumi-kampanja muistuttaa turvallisesta seksistä.
Musiikki
24 päivää sitten
Nelli Matulan kappale on soinut tiuhaan tahtiin suomalaisilla radiokanavilla.
Musiikki
noin kuukausi sitten
Vieläkö viime vuoden biisit muistuvat mieleen?
Musiikki
5 kuukautta sitten
Elämäni biisi -ohjelman uusi kausi alkaa 7. syyskuuta.
Musiikki
10 kuukautta sitten
Testi paljastaa, kuinka hyvin muistat suomalaisten kesähittien sanat.
Viihde
noin vuosi sitten
Kesäkumibiisi Lähellä on nyt ulkona.
Musiikki
noin vuosi sitten
Selvitä, oletko todellinen euroviisufani.
Viihde
noin vuosi sitten
Kaikki top 3 -listauksen biiseistä ovat ilahduttavasti suomenkielisiä.
Musiikki
noin vuosi sitten
Radio Novan Illan Tähtivieraana oli Aikokoneestakin tuttu laulaja Sani. Sanilta ilmestyi juuri uusi "Kaunis"-kappale ja hän avaa tarinoita kappaleen takaa. Tarkkasilmäiset voivat bongata Sanin myös suositusta "Rantabaari"-ohjelmasta ja haastattelussa artisti paljastaa hämmentävän salaisuuden vuosien takaa keikalta. Kuuntele haastattelu tästä!
Radio Novan Ilta
noin vuosi sitten
Menevä klubihitti Pimee on nyt julkaistu.
Musiikki
noin vuosi sitten
Kesäkumibiisi Missio on nyt julkaistu.
Musiikki
yli 2 vuotta sitten
Joululaulut kuuluvat monien joulunodotukseen.
Musiikki
yli 2 vuotta sitten
Tämä on ensimmäinen kerta kun Gasellit ja Abreu tekevät yhteisbiisin.
Musiikki
yli 2 vuotta sitten
Katja Ståhl jatkaa ohjelman juontajana.
Viihde
yli 2 vuotta sitten
Uusi viikko Radio Novan Iltapäivässä starttaa Suvin osalta kivuliaasti. Kaverin puolesta kyselen -osiossa jeesataan kaveria sanoittamaan tunteita ja ajatuksia. Esko kertoo tarinan liian pienestä, isosta ja tiukasta nahkatakista, sekä Suvi jakaa vinkin liian pienille farkuille. Paavo Väyrynen saa Eskon ja Suvin muistelemaan yllättäviä laskuja. Biisimestari kisassa kuullaan suoritus, joka saa Eskon tuolin kääntymään. Kuuntele Radio Novan Iltapäivän parhaat TÄSTÄ.
Radio Novan Iltapäivä
yli 3 vuotta sitten
Jenni Puumalainen kertoo Voice.fi:n haastattelussa kriisistään oman identiteettinsä suhteen Duo-yhtyeen lopettamisen jälkeen.
Musiikki
yli 3 vuotta sitten