Anette Olzon vaihtoi parrasvalot sairaanhoitajan arkeen.
Tähdet, tähdet -ohjelman sunnuntaisessa jaksossa sukellettiin oopperan maailmaan. Tämä jäi kuitenkin Anette Olzonin viimeiseksi vedoksi ohjelmassa.  
Pian se alkaa, odotettu huipputähtien keskinäinen kisa! Mitä ysäribiisejä kuullaan sunnuntaina 1. maaliskuuta Arja Korisevalta ja Jesse Kaikurannalta? Entä Anette Olzonilta tai Markku Arolta?
Viime kevään puhutuin ja katsotuin musiikkiohjelma Tähdet, tähdet alkaa maaliskuussa MTV3-kanavalla. Ennen uusien tähtien julkistusta Radio Nova kysyi verkkosivuillaan kuuntelijoiltaan, kenet he näkisivät mieluiten uuden Tähdet, tähdet -tuotantokauden voittajana. Osuivatko arvaukset oikeaan?
Viime kevään puhutuin ja katsotuin musiikkiohjelma Tähdet, tähdet alkaa 1.3. MTV3-kanavalla yllättävin nimin. Myös uusia musiikkityylejä kilpailijoiden tulkittavaksi on kolme: ysäripoppi, punk sekä ehdan sinivalkoinen suomimusiikki.
Nightwishin nykyinen solisti, Floor Jansen kirjoittaa blogissaan jatkavansa yhtyeen kanssa myös kesällä 2013.
Anette Olzon vahvisti blogissaan olevansa täysin kunnossa. Laulaja päätti kirjoittaa asiasta, sillä hänen ympärillä on vellonut erilaisia huhuja vakavasta sairaudesta.
Yksi jakso Nightwishin tarinassa päättyi tänään. Nightwish ja Anette Olzon ovat päättäneet erota yhteisymmärryksessä, kerrotaan yhtyeen kotisivuilla.