Anette Olzon eroaa Nightwishistä: Tästä voi seurata ainoastaan hyvää kaikille osapuolille

01.10.2012 19:28 -

Yksi jakso Nightwishin tarinassa päättyi tänään. Nightwish ja Anette Olzon ovat päättäneet erota yhteisymmärryksessä, kerrotaan yhtyeen kotisivuilla.

Tiedote yhtyeen kotisivuilta:
 
Viime aikoina on tullut entistä selvemmäksi, että yhtyeen ja vokalistin tavoitteet ja päämäärät ovat ristiriitaisia. Tästä on seurannut näkemyseroja, jotka ovat niin perustavanlaatuisia, että emme ole kyenneet niitä korjaamaan.
 
Yhtyeellä ei ole aikomusta peruuttaa yhtäkään Imaginaerum World Tourin sovittua esiintymistä. Vokalistina kiertueen loppuun asti toimii hollantilainen Floor Jansen (ex-After Forever, ReVamp).
 
Yhtyeen motivaatio on tällä hetkellä kovempi kuin koskaan ja olemme täysin vakuuttuneita että tästä voi seurata ainoastaan hyvää kaikille osapuolille.
 
Olemme kiitollisia yhteisestä ajastamme ja ylpeitä kahdesta upeasta albumista ja hienoista keikoista, jotka teimme yhdessä.
 
- NIGHTWISH & Anette Olzon

LUE MYÖS:

Anette Olzon uudelleen avatussa blogissaan: Olen itkenyt

Nightwishin Tuomas Holopainen herkkänä: -On valtava etuoikeus olla elossa

Tuomas Holopainen: Täysi hiljaisuus ja grillaaminen ovat mulle must!


Anette Olzon oli mukana Nightwish -yhtyeessä Dark Passion Play (2007) ja Imaginaerum (2012) -albumien ajan. Tätä ennen yhtyeen solistina toimi vuonna 2005 erotettu Tarja Turunen.

Iltalehden mukaan yhtyeestä lähtenyt Anette Olzon hylkäsi välittömästi taiteilijanimensä, kun tiedote yhteistyön loppumisesta laitettiin julki. Samalla laulaja sulki bloginsa.

(Radio Nova)

Kilpailut

Uusimmat