Elokuvan ohjaa Oscar-palkittu Emerald Fennell.
Omistaja ei osannut aavistaa, että elokuvan fanit kiinnostuvat linnasta.
Videota on katsottu muutamassa päivässä yli kuusi miljoonaa kertaa.
Aiemmin Marc Jacobsin kampanjassa on nähty muun muassa Pamela Anderson ysärihengessä.
Tracey Jacobsin mukaan Deppin epäammattimaisesta käytöksestä alettiin puhua alan sisällä jo ennen väkivaltasyytöksiä.
Tom Felton tuli tunnetuksi Draco Malfoy -roolistaan Harry Potter -elokuvasarjassa.
Downton Abbeyn tekijän, Julian Fellowesin uutta sarjaa kuvataan parhaillaan ja se tullaan näkemään HBO:ssa. Fellowesin aiempien luomusten tapaan tarina sijoittuu 1800-luvulle.
Näyttelijä Kevin Bacon kertoo suhtautuneensa vaimonsa tekosiin rauhallisesti.
Fanien mielestä Tom Feltonin esittämä hahmo olisi ansainnut enemmän aikaa elokuvissa.
Radio Novan Aamussa mietitään kesähittejä ja Aki on kohdannut intervention tiimin puolesta. Minna miettii nahkaessuja ja kotonaan jälleen vallitsevaa kaaosta. Mutta miksi Aki on ollut eilen kovat kaulassa? Kuuntele Parhaat Palat tästä!
Yksi hyvä syy lisää käyttää aurinkorasvaa.
Aurinko porottaa jo meillä Suomessakin lämpimästi. Viimeistään nyt onkin aika laittaa aurinkosuojat kuntoon.
Aurinkosuoja on hyvä pitää mielessä nyt, kun aurinko alkaa jo enemmän lämmittää.
Yleinen ja vaarallinen harhaluulo on, ettei aurinkosuojaa käyttämällä rusketu.
Mutkattomat tacot maistuvat perheen pienimmillekin.
iOS 12:n tuoma Ruutuaika voi johtaa puhelimen käytön vähentämiseen, kun eri sovelluksissa käytetty aika tuodaan selkeästi esille.