Poptähti julkaisi Instagramissa nostalgisen kuvan ensimmäisen albuminsa vuosipäivänä.
Radio Nova juhlii tänä vuonna 20-vuotista taivaltaan. Radio Novan Kesäaamuissa viihdyttivät heinäkuun ajan tutut juontajat vuosien varrelta. Eppu Salminen juonsi Kesäaamuja viikon verran. Kuuntele yläpuolelta Epun tunnelmia ja muistoja.
Radio Novan 20-vuotis syntymäpäiviä kävi tähdittämässä myös brittiyhtye Hurts. Ennen esiintymistään suorassa radiolähetyksessä Adam ja Theo kävivät myös Vapun vieraana. Kuuntele haastattelu kokonaisuudessaan.
Myös Retroperjantaissa juhlittiin Radio Novan 20-vuotis syntymäpäiviä, ja sen kunniaksi lähetyksessä vieraili myös legendaarisista Heinähässäkkä- ja Härdelli- ohjelmista tuttu Pertti Salovaara. Millaisia terveisiä ohjelman myötä edelleen satelee? Entä mitä jos -90 -luvulta tuttujen ohjelmien sisältöä käytettäisiin tänä päivänä? Kuuntele koko haastattelu.
Radio Nova viettää 20-vuotis syntymäpäiviään, ja sen kunniaksi lähetämme yhden kuuntelijamme avecinsa kanssa Shawn Mendesin keikalle Tukholman keikalle yhdessä Radio Novan Illan Oku Luukkaisen kanssa. Tämän keikkamatkan itselleen nappasi 20. soittaja, joka oli Katja. Kuuntele tunteikas voittopuhelu.
Tuure Kilpeläinen kävi Radio Novan 20-vuotis juhlalähetyksessä Vappu Pimiän ja Sari Seppälän vieraana. Keskustelua käytiin muun muassa siitä, miltä artistista tuntuu, kun kuulee oman biisinsä radiosta. Entä millainen oli Tuure Kilpeläisen ensimmäinen muisto Radio Novasta ja miten alastonmalli liittyy siihen? Kuuntele koko haastattelu.
Radio Novan 20-vuotis juhlalähetyksessä vieraillut Juha Tapio muisteli Vappu Pimiän ja Sari Seppälän kanssa ensimmäistä vierailuaan Radio Novassa. Mutta millaiset muistot Sarilla on tuosta vierailusta? Entä missä Juha Tapio oli silloin, kun hän kuuli oman kappaleensa ensimmäisen kerran Novan taajuudelta? Kuuntele haastattelu kokonaisuudessaan.
Perjantaina oli suuri juhlapäivä. Radio Nova täyttää 20 vuotta ja sen vuoksi tehdään 20 tuntia putkeen lähetystä. Aki ja Minna starttasivat aamun pureutumalla muun muassa juhlapaniikkiin Paavo Väyrysen uusimpiin tempauksiin ja koirien muotivillitykseen. Aamun aikana kuultiin myös hieman erikoisemmat uutiset. Kuuntele aamun parhaat palat yläpuolelta.
Radio Nova juhlii syntymäpäiviään eeppisen lähetyksen keinoin.
Kun Sari Seppälä aloitti Novalla, hän oli raskaana. Sen hän kuitenkin paljasti vasta, kun tuottaja uskalsi asiaa hänen seitsemännellä kuulla ollessaan tiedustella.
Radio Nova täyttää 20 vuotta perjantaina 12.5. Juhlallisuuksien kunniaksi muistelemme myös ei niin nappiin -menneitä lähetyksiä vuosien varrelta. Kuuntele, miten pokan pettäessä uutislähetyksestä selvittiin -vai selvittiinkö?
Alanis Morissetten Jagged Little Pill -albumi täyttää täytti kesäkuussa 20 vuotta. Sen kunniaksi muistelemme 30 miljoonaa myyneen albumin hittejä musiikkivideoiden muodossa! 
120-vuotias hääpuku on nähnyt jo peräti 11 häät vuodesta 1895 lähtien. Nyt sen pukee päälleen 11. morsian, pennsylvanialainen Abigail Kingston. 
Kuulostaa kuin sadulta: Pikkulapsina morsiusneitona ja sormuksenkantajana alttaria pitkin kävellyt kaksikko meni naimisiin tasan 20 vuotta myöhemmin.