Huippumalli painoi pahimmillaan vain 42 kiloa - pelastus tuli viime hetkellä

14.11.2018 13:15 - Katariina Auvinen

Australialainen Madison Islaubille kerrottiin teini-ikäisenä mallitoimistoista, että hän on lihava.

Australialainen muotisuunnittelija ja entinen huippumalli Madison Islaub, 24, painoi vain muutama vuosi sitten hälyttävät 42 kiloa. Silti nainen katsoi peiliin ja ihmetteli, miten lihava hän voi oikein olla. Nainen aloitti mallityöt ollessaan 19-vuotias. Hän tunsi alan ulkonäköpaineet itsessään, joten Islaub päätti olla vain syömättä, jotta pysyisi hoikkana. 

Hän ymmärsi kärsivänsä anoreksiasta, joka aiheutti hänelle ahdistusta ja masennusta. Silti nainen ei voinut lopettaa syömättömyyden kierrettä. 

- Olin 17-vuotias, kun minulle kerrottiin mallitoimistosta että voisin tulla takaisin vuoden päästä, kun olen menettänyt kaiken vauvarasvan ja pyöreyden itsestäni, hän kertoo Daily mail -julkaisulle. 

Nainen yritti myös päästä Suomessakin esitettyyn Huippumalli haussa -ohjelmaan, mutta tuomarit kertoivat hänen olevan tuolloin jo liian laiha.

- Se satutti minua eniten. En ollut hyvä laihana enkä pyöreämpänä, joten miten minä sitten olisin hyvä? Islaub kertaa tuntojaan. 

Hänen elämänsä ajautui laihdutuskierteeseen, jota hallitsi treenit sekä syömättömyys. 

- Luin monesti ravintoloiden menut etukäteen, jotta tietäisin, voisinko edes syödä siellä. Elin oikeastaan vain vihanneksilla ja treenasin hullun lailla. Silti pidin itseäni valtavana, joten olin todella synkässä paikassa. 

Kun Islaubin elämä tuntui luisuvan entistä syvempään kuoppaan, hänen äitinsä päätti viedä tyttärensä lääkäriin. Lääkärissä naiselle annettiin kaksi vaihtoehtoa, joko hän lähtee sairaalaan, jossa hänet laitetaan letkuruokintaan tai vastaavasti nainen alkaa itse tekemään parannuksia ruokavalioonsa. Tämä herätti vihdoin hänet. 

Nainen lopetti mallityöt ja aloitti muotisuunnittelijana. Hän toipuu vieläkin kamppailustaan anoreksiaa vastaan, mutta voi todella paljon paremmin. Hän halusi kertoa tarinansa, jotta ihmiset voisivat hakea apua ja tietäisivät, että he ovat hyviä juuri sellaisena kuin ovat. 

Lue myös: Ruotsalainen Amanda, 18, eli vain purukumilla ja vissyllä - painoi pahimmillaan 32 kiloa

Lue myös: Nicolan muodonmuutos "luurangosta" kehonrakentajaksi hämmästyttää - katso paljon puhuvat kuvat

Lähde: Daily mail 

Kilpailut

Uusimmat