Teriyakilohta grillissä

17.05.2014 11:35 -

Grillikausi on avattu jo monessa pihapiirissä. Santa Marian keittiömestari Jyri Ylätalo ja Radio Novan Maria Leppänen tapasivat grillin äärellä ja saivat aikaan ihanan alkupalaherkun.

Kesän läheisyys näkyy ympäri maan grillien ilmestymisenä pihoille ja parvekkeille. Grillin perinpohjaisen puhdistamisen ja pesemisen jälkeen päästään itse asiaan. Radio Novan Maria Leppänen tapasi Santa Marian keittiömestari Jyri Ylätalon grillin äärellä.
Grilliin laitettiin tirisemään kalaa, tällä kertaa lohta. Lämmin teriyakilohisalaatti kiilui jo silmissä. Erikoisesta nimestään huolimatta kyse on helposta herkusta.

Lämmin teriyakilohisalaatti

Tarvitset:

Lohifilettä 100 g raakapaino / ruokailija
Santa Maria Teriyaki-kastiketta
Santa Maria Seesaminsiemeniä
Santa Maria Rock Saltia
Suosikki salaattejasi
Kirsikkatomaatteja

Salaattikastike:

Valkoista Balsamico viinietikkaa
Rypsiöljyä
Santa Maria Rock Saltia
Mustapippuria
Hunajaa

Lohen valmistus:

Mausta lohifileen lihapuoli suolalla, öljyä pinta kevyesti ja laita grilliin lihapuoli alaspäin.
Kun kala on saanut pintaan hyvän värin ja kypsynyt noin 4 minuuttia lohi käännetään ja maustetaan pinta Teriyaki-kastikkeella sekä seesaminsiemenillä. Jatketaan kypsennystä grillissä nahkapuoli alaspäin.
Kun kala on kypsää murretaan siitä annos salaattipedille.

 

Salaattipeti:

Revi salaatit kulhoon ja lisää joukkoon puolitetut kirsikkatomaatit.
Sekoita erillisessä kipossa salaattikastike. Kaada valkoista balsamicoa noin ½ desiä kippoon ja lisää 1 dl öljyä nauhana koko ajan vatkaten.
Mausta suolalla ja mustapippurilla  ja muutamalla tipalla hunajaa. Kaada kastike kulhoon ja sekoita huolella salaatin joukkoon. Tarjoa salaatti 10 minuutin kuluessa.

 

Kuuntele salaattikastikkeen filosofia ja vinkki mökkiläisille á la kokki Jyri Ylätalo.

Kilpailut

Uusimmat