Nickelback julkaisee kokoelmalevyn - mukana yhtyeen 19 isointa hittiä

07.10.2013 19:46 -

Nickelback julkaisee kattavan kokoelma-albumin The Best Of Nickelback Volume 1 marraskuun 1. päivänä.

Kokoelmaan on paketoitu yhtyeen menestyksekkään uran 19 isointa hittiä. Mukana ovat megahitit kuten Photograph, How You Remind Me, Rockstar, Burn It To The Ground, When We Stand Togerher ja monia muita. Yhtye starttaa Euroopan kiertueen 26.10.

Kanadalainen Nickelback on yksi kaikkien aikojen suosituimpia rockyhtyeitä. Bändin albumeita on myyty lähes 50 miljoonaa kappaletta maailmanlaajuisesti. Yhtyeen iso läpimurto tapahtui vuonna 2001 kappaleella How You Remind Me. Tämän jälkeen Nickelback on julkaissut 18 hittiä, jotka ovat kaikki nousseet listojen kärkisijoille ympäri maailmaa. Yhtye on saanut viisi Grammy –ehdokkuutta, kolme American Music Awardia sekä 12 Juno Awardia. Billboard -lehti nimesi yhtyeen ”Vuosikymmenen parhaaksi bändiksi” vuonna 2009.

Nickelbackin edellinen studioalbumi Here and Now (2011) myi maailmanlaajuisesti yli kaksi miljoonaa kappaletta, ja se nousi listaykköseksi mm. Kanadassa, Australiassa ja Japanissa. Albumilistan kakkossijan levy nappasi itselleen USA:ssa, Saksassa, Sveitsissä. Myös monessa muussa maassa yhtye ansaitsi albumilla uransa korkeimman listasijoituksen. Suomessa Here and Now –albumia on myyty lähes platinalevyn verran.

Nickelback esiintyi loppuunmyydyllä Hartwall Areenalla syyskuussa 2012.

THE BEST OF NICKELBACK VOLUME 1 – BIISILISTA:

1. Photograph
2. How You Remind Me
3. Burn It To The Ground
4. Rockstar
5. Savin’ Me
6. Figured You Out
7. Too Bad
8. If Today Was Your Last Day
9. Far Away
10. Feelin’ Way Too Damn Good
11. Someday
12. Never Again
13. Lullaby
14. If Everyone Cared
15. Gotta Be Somebody
16. When We Stand Together
17. Animals
18. This Afternoon
19. Something In Your Mouth

Kilpailut

Uusimmat