Radio Novan Päivässä pelattiin ”mä en oo koskaan”-peliä. Glögit ja joulunamit ovat saapuneet kauppoihin ilahduttamaan jouluihmisiä ja ylioppilaskirjoitukset tuovat pientä painetta kirjoittajien arkeen. Mukana ravitsemusterapeutti Henna Rannikon haastattelu.
Suvi on huolestunut koirastaan muuttuneen nukkumiskäyttäytymisen myötä, tarvitseeko oikeasti olla huolissaan? Esko ja Suvi miettivät myös mille kaikille asioille sitä tuleekaan huomaamattaan puhuttua. Uudenlainen ilotulitusinnovaatio aiheuttaa heillä myös pään vaivaa. Onko ilotulitteista enää mitään iloa?
Samasta padasta -hittikirjoja kirjoittanut Outi Tuomivaara tietää, että lapset eivät erottele ruokia liha- ja kasvisruokiin.
Ruokaa kannattaa laittaa lapsen lautaselle vain vähän ja antaa mahdollisuus santsikierroksiin. Anna lapsen myös päättää kerran viikossa, mitä ruokaa syödään.
Jos salaatti syödään vasta pääruoan jälkeen ja salaatissa on hieman etikkaa, uskoo osa italialaisista viinin ja jälkiruoan makujen tulevan paremmin esiin.
Meatball-kissa, alkoi nimensä mukaisesti muuttumaan itse lihapullan muotoiseksi, mutta asiaan oli ratkaisu.
Asiantuntijoiden mukaan on normaalia, että lapsi on epäluuloinen uusia makuja ja ruokia kohtaan.
Jos mietit syömistä 24 tuntia vuorokaudessa, voit kutsua itseäsi kulinaristiksi.
Moni kuntoilija miettii, mikä olisi optimaalinen eväs treenin jälkeen ja tarjolla onkin monenlaista palautusjuomaa. Personal trainer Tanja Hinkkanen opastaa, mitä suuhunsa kannattaa laittaa ja milloin.
Lapset oppivat ruuasta ja aterioinnista muita ihmisiä seuraamalla huomattavan paljon.
Painon pudottamisen ei tarvitse olla vain kuntosalilla huhkimista. Pienillä ja arkisilla keinoilla voi olla yllättävän suuri merkitys dieetin aikana.
Yliopistossa tutkittiin keinoja, joita hyödyntämällä ei vahingossa tule syöneeksi liikaa.
Liikennelääketieteen yhdistyksestä kerrotaan, että iltapäivisin väsymystä aiheuttaa raskas lounas.