Radio Novan Kesäaamussa jutellaan Suvin rohkeudesta. Esko ja Suvi pohtivat myös mitä kannattaa leffaevääksi ottaa vai kannattaako ollenkaan. Kesäaamun vieraana Pete Parkkonen. Kuuntele Radio Novan Kesäaamu tästä!
Asennemuijaksi itseään tituleerannut Jenni Janakka haluaa upottaa kiltteihin tyttöihin sopivasti röyhkeyttä.
Rohkeus näkyy muun muassa siinä, että jättää matkallaan aina varaa spontaanisuudelle.
Niina Backman keskustelee kahden eri sukupolven edustajan kanssa rohkeudesta ja miten siihen suhtautuminen muuttuu vuosien myötä.
Juontaja Jenni Pääskysaari ja Niina Backman keskustelivat rohkeudesta ja pohtivat, mitä pelko on ja miten se vaikuttaa ihmisten käyttäytymiseen.
Oman itsetunnon muuttaminen parempaan suuntaan lähtee paljolti omasta ajattelutavasta.
Juontaja Jone Nikula kertoo Niina Backmanin haastattelussa elämänsä hetkistä, jotka vaativat erityisen paljon rohkeutta.
Avoin kirje -sarjassa ihmiset kirjoittavat avoimesti ja rohkeasti asioista, jotka ovat jääneet sanomatta tai kuulematta.
Kotimaisen popmusiikin uusi tulokas Jannika B on saanut debyyttialbuminsa valmiiksi. Helmikuun 1. päivä ilmestyvä pitkäsoitto on nimeltään Kaikki rohkeus.