Radio Novan Aamussa käydään läpi loput Kansallisasiat ja esitetään Kimmolle top3. Minna hämmästelee uutta trendivillitystä ja Markuksen haaveet yliopisto - opinnoista kaatuivat, kuuntele Iltapalat tästä!
Mikko Leppilammen tähdittämä sarja rikkoi C Moren katseluennätyksiä ensimmäisellä kaudellaan.
Radio Novan Päivän Hyvän olon viikossa käsitellään tänään talviuinnin terveysvaikutuksia.Vaatiiko talviuiminen toistoja, jotta terveysvaikutukset näkyvät ja mitä ensikertalaisen tulisi talviuinnista tietää. Aiheuttaako kylmä vesi kaikille samanlaisen reaktion? Kuuntele haastattelu tästä!
Hautalehto: Kylmä syli on katsottavissa C More -palvelussa.
Radio Novan Aamussa on kaikki merkit ilmassa, että kyseessä on raskas aamu. Suloinen myrkynkeittäjä on jälleen patansa äärellä, minkä seurauksena Minna saa Akin ja Markuksen kyyneliin. Kuuntele Jälki-istunto tästä!
Radio Novan Iltapäivässä Suvi ja Esko on havahtunut siihen, että alkaa olemaan jo aika kylmä ja talvi tekee tuloaan.
Sarja perustuu suosittuun Kylmä syli -kirjaan.
Tarvitset avuksesi vain tuolin.
Palelu voi olla esimerkiksi anemian tai jopa ahdistuksen oire.
Koleat ilmat ja pakkaset ovat meille suomalaisille tuttuja. Harva kuitenkaan tietää, mitä kaikkia erikoisia oireita kylmyys kehossamme aiheuttaa.
Monen kädet kylmenevät juuri työpäivän aikana.
Suun hermoston toiminta aiheuttaa myös vihlovaa kipua päässä.
Kesään kuuluu kylmä juoma siinä missä aurinkoinen sääkin.
Musta leipä, saaristolaisleipä, tässä tapauksessa Nauvon limppu rakastaa kylmäsavulohisösseröäni. Tämä yhdistelmä sopii vaikka alkupaloiksi, iltapalaksi tai yöpalaksi. Koukuttavaa herkkua ja helppoa ruoanlaittoa.
Suomen radiokanavien soitetuimpien kappaleiden joukossa viikkoja viihtynyt Anna Abreu on ihastuttanut Vain elämää -ohjelmasta tutulta Kylmästä lämpimään -hitillä.
Keskellä kylmintä talvea suomireggae toimii ilmeisen hyvin, sillä Abreun versio Jukka Pojan Kylmästä lämpimään -kappaleesta on noussut Radio Novan soitetuimmaksi kappaleeksi ohittaen Jannan Sä et ole hullu.