Kuva: Matti Matikainen

Emma-gaalan juontaa yllättävä kaksikko - "Otan tämän historiallisen tehtävän ilolla vastaan"

14.02.2024 20:15 - Sanni Seppä

Myös esiintyjät ja palkinnonjakajat on julkistettu.

Emma-gaala järjestetään jälleen 17. helmikuuta. Kotimaista musiikkia juhlitaan Espoon Metro Areenalla ja tapahtuma on nähtävillä myös Ruudussa ja Nelosella kello 20.

Palkintogaalan juontavat Heikki Paasonen sekä viime vuonna useita pystejä voittanut Bess. Artisti juontaa gaalassa ensimmäistä kertaa. 

“Emma-juontajuus on suuri kunnia ja otan tämän historiallisen tehtävän ilolla vastaan. On mielenkiintoista ja hienoa olla artistina mukana juhlassa täysin eri roolissa kuin aiempina vuosina. Onneksi olen saanut tähän pestiin alan ammattilaisilta parasta mahdollista coachausta, ja Heikilta pitkän linjan superammattilaisen vinkit. Musiikkialan isoimmasta illasta tulee taatusti hieno, arvokas ja viihdyttävä. Nähdään lauantaina!”, artisti iloitsee Nelosen tiedotteessa.

Heikki Paasonen ja Bess juontavat gaalan. (kuva: Sari Soininen / Nelonen)

Gaalassa lavalle nousee myös Suomen kirkkaimpia musiikkimaailman tähtiä. Esityksistä vastaavat BehmKäärijäSexmane, Kuumaa, Vesterinen Yhtyeineen, tällä viikolla julkaistavan yhteisbiisinsä ensikertaa esittävät Ellinoora ja Samuli Putro sekä pitkältä keikkatauolta palaava ja gaalalähetyksen avaava Jenni Vartiainen. Tulokaspotpurista vastaavat Aliisa Syrjä, Bee, Emma & Matilda, Jambo ja Jami Faltin.

Palkintoja tänä vuonna puolestaan jakavat muun muassa Arttu Wiskari, Sanni, Anna Puu, Pate Mustajärvi, Christoffer Strandberg, Kake Randelin, Mariska, Jenni Vartiainen, F, Sophia Wekesa, Jaana Pelkonen, PMMP, Juuso Mäkilähde ja Tinni Wikström sekä monta muuta. Metro Areenalla liveyleisön tunnelmaa pitää yllä Suomen tuore euroviisuedustaja Windows95man.

Lue myös: Artisti Bee ylitti odotuksensa ja kilpailee nyt samasta palkinnosta Suomen suosituimpien artistien kanssa

Lue myös: Behm kahmi peräti kuusi Emma-ehdokkuutta - "Vielä olisi voinut tulla toi vuoden sketsihahmo"

Lue myös: Käärijä on vuoden googlatuin suomalainen - paljastaa nyt, mitä itse vuoden aikana googlasi eniten

Kilpailut

Uusimmat